Pörssistä poistuva Aldata jäi tappiolle
Kaupan ohjelmistoja valmistavan Aldata Solutionin liikevaihto supistui ja tulos painui tappiolle loka–joulukuussa.
Aldatan mukaan kaupan alan markkinatilanne oli edelleen vaikea, mikä heijastui liikevaihdon pienenemiseen loppuvuonna. Loka-joulukuussa toteutuneilla suurilla kertaluonteisilla kustannuksilla oli merkittävä vaikutus liiketulokseen.
Toimitusjohtaja Roy J. Simrell kuvaa pörssitiedotteessa tulosta pettymykseksi. Hän sanoo olevansa innoisaan mahdollisuudesta johtaa Aldataa menestyksekkääseen tulevaisuuteen.
– Työskenneltyäni nyt Aldatalla 75 päivää olen muodostanut hyvän kuvan yhtiön vahvuuksista ja heikkouksista, mahdollisuuksista ja uhista. Teemme tiiviistä yhteistyötä hallituksen ja johtoryhmän kanssa päättääksemme parhaasta strategiasta Aldatan eteenpäin viemiseksi.
Aldatan liikevaihto supistui loka-joulukuussa 12 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajasta 16,8 miljoonaan euroon. Tappio ennen veroja oli 6,1 miljoonaa euroa. Vuosi sitten tulos oli plussalla 0,3 miljoonaa euroa.
Aldatan hallitus esittää, että viime vuodelta ei makseta osinkoa.
Aldata odottaa kuluvan vuoden toimintaympäristön pysyvän yhtä haastavana kuin edellisinäkin vuosina.
– Äskettäisten omistajatahon ja toimitusjohtajan muutosten odotetaan kuitenkin mahdollistavan yhtiön keskittymisen ydinvahvuuksiinsa ja tuovan tarvittavaa tehoa yhtiön eteenpäin viemiseen seuraavana haastavana ja vaikeasti ennustettavana vuotena, tiedotteessa sanotaan.
Yhtiö arvioi koko vuoden liikevaihdon ja liiketuloksen pysyvän viime vuoden tasolla tai laskevan hieman, kun jätetään huomioimatta tiettyjen viime vuonna syntyneiden kertaluonteisten kustannusten vaikutus.
Aldata hakee osakkeidensa poistamista Helsingin pörssistä, koska pääomasijoitusyhtiö Symphony Technology omistaa siitä noin 90,1 prosenttia. Symphony aikoo lunastaa muiden omistajien Aldatan osakkeet.




























Kommentit (1)
Fiksumpi onkin tehdä investointeja kuin jakaa osinkoja keinottelijoille.