Espanjan talousvaikeudet painoivat Vodafonea

Timo Poropudas
Espanjan talousvaikeudet painoivat Vodafonea
Brittiläisen teleokonserni Vodafonen vuositulos oli hienoisessa laskussa maaliskuun lopussa päättyneenä tilivuonna.
Bloomberg
18.5.2011 10:28
Kommentit 0

Etelä-Euroopan markkinan heikentynyt myynti painoi Vodafonen käyttökatteen 16,8 miljardiin euroon, hieman analyytikkojen ennustamaa 16,7 miljardia euroa alemmas.

Vodafonen liikevaihto kasvoi kolmisen prosenttia 52,6 miljardiin euroon.

Tilivuoden viimeisellä neljänneksellä tammi-maaliskuussa palveluliiketoiminnan liikevaihdon kasvu pysyi edellisen neljänneksen tasolla eli 2,5 prosentissa. Palveluliiketoimintaan sisältyvät matkapuhelin-, data- viesti ja laajakaistapalvelut, mutta ei laitemyyntiä.

– Markkinat ovat pysyneet kilpailtuina ja talouden toimintaympäristö, erityisesti eteläisessä Euroopassa, on haastava, pääjohtaja Vittorio Colao sanoi tiedotteessa.

Operaattori ilmoitti, että sen tavoitteena on kasvattaa älypuhelinten osuus Euroopan myynnistä noin 70 prosenttiin maaliskuussa 2013 päättyvänä tilivuotena. Viime tilikaudella osuus oli 30 prosenttia.

Talousvaikeuksien kanssa kamppailevassa Espanjassa Vodafonella on ollut vaikeuksia saada kalliimpia älypuhelimia myydyksi. Useat operaattorit pyrkivät uudistamaan strategiaansa tarjoamalla suurempia tuottoja tuovia datapaketteja.

Lisää Aiheesta
YrityksetVodafone
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949