Nokian alihankkijoilla menivät askelmerkit uusiksi

Mikko Stig/Lehtikuva
Nokian alihankkijoilla menivät askelmerkit uusiksi
Juha Varelius haluaa keskustella Nokian edustajien kanssa yhteistyöstä.
Nokian nykyiset ohjelmistokumppanit ihmettelevät, miten työt jatkuvat Suomessa. Yksi kysymysmerkki on, kuka tekee Windows-alihankintaa.
Heidi Vaalisto
11.2.2011 12:58
Kommentit 14

Ohjelmistoalihankintaa Nokialle tekevä Digia on tullut tunnetuksi vahvana Symbian-osaajana. Ohjelmistoyhtiö näkee Nokian uudessa strategiassa jotain positiivista.

– Symbian ja Meego jatkavat Nokialla, Digian toimitusjohtaja Juha Varelius sanoo.

06:38Osake
+0,83 %
2,43
+0,02
+0,56 %
2,136
+0,01

Varelius sanoo, että on vielä aikaista kommentoida, miten uusi strategia vaikuttaa käytännössä Nokian alihankintoihin. Hän toivoo pääsevänsä keskustelemaan asioista Nokian edustajien kanssa ensi viikolla.

Varelius pitää Lontoon julkistuksen suurimpana asiana sitä, että Nokia rakentaa älypuhelimensa Microsoftin Windows –käyttöjärjestelmän päälle.

– Me olemme tehneet myös Windows-työtä, Varelius muistuttaa.

Varelius uskoo Symbianin tulevaisuuteen. Symbianilla on paljon käyttäjiä ja iso ekosysteemi. Meegon kohtalosta Varelius on varovaisempi.

– Onhan sieltä ainakin yksi Meego-laite tulossa tänä vuonna, Varelius sanoo.

Siirtääkö Microsoft
tuotekehitystä Suomeen?

Suomen Microsoftin toimitusjohtaja Ari Rahkonen on kieli keskellä suuta, miten uusi yhteistyö heijastuu käytännössä Microsoftin ja Nokian toimintoihin, tai tuleeko suomalaisille Microsoftin työntekijöille uusia tehtäviä.

– Odotetaan ensin Barcelonan julkistuksia, Rahkonen toppuuttelee.

Rahkonen muistuttaa, että Nokian ja Microsoftin yhteistyö on vanhaa perua. Yhtiöt ilmoittivat yhteistyöstä yritysratkaisuissa puolitoista vuotta sitten.

– Nokialla asiasta kertoi Olli-Pekka Kallasvuo. Microsoftin puolelta asiasta neuvotteli Stephen Elop.

Yhteistyö on näkynyt Suomen Microsoftissa siinä, että kumppaneilla on yhteistä myyntiä ja markkinointia.

Tuoko Nokian ja Microsoftin yhteistyö älypuhelinalustoissa tuotekehitystä Suomeen?

– En kommentoi. Lisää tietoja on tulossa Barcelonassa.

Lisää Aiheesta
UutinenNokian Elop: Yt-neuvottelut tulossa (21.4.2011 16:15)
UutinenErto arvostelee Nokiaa vitkuttelusta (4.4.2011 15:55)
UutinenDigia ostaa Nokialta Qt-bisnekset (7.3.2011 11:22)
UutinenEnsimmäinen Meego-kannettava julki (14.2.2011 15:43)
UutinenNokian väki odottaa potkuja (11.2.2011 11:43)
UutinenNokia ei hautaa Symbiania (11.2.2011 10:46)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (14)

Huono 0
Microsoftin kuolemansuudelma koskettaa välillisesti lähes kaikkia suomalaisia.
Lippu puolitankoon
Veikkaan että jokainen Nokian alihankkija pitää yt:t viimeistään kesällä..
miäs
Huono 4
Ei ole onglemaa.
Me teemme alihankintaa Nokialle Ihan sama mikä käyttöjärjestelmä siellä on.
Nopeet syövät hitaat.'
Markkinat sekä käyttöjärjestelmän toimivuus ratkaisee.
Toinen asia on se mikä niistä on houkuttelevin.
www.mobilive.fi
ilmeisesti rekrytointitarve kasvaa.
läheltä seuraava:
Ei ole onglemaa.
Me teemme alihankintaa Nokialle Ihan sama mikä käyttöjärjestelmä siellä on.

Ja mitähän te luulette siihen Windowsiin alihankkivanne? Kaikki on jo valmiiksi tehty.

Yksi kysymysmerkki on, kuka tekee Windows-alihankintaa.

Mitä ihmeen Windows-alihankintaa..?

Nokia/WinCapita-uskovaiset ovat keskittyneet Applesitä-Appletätä -märinäänsä ja nyt kun totuus vihdoin tulee heillekin julki, itkun määrä on oikeasti säälittävä. Uusikaa reseptit pian. Kiitos.
Tapio
Huono 0
Uskokaa jo nyt viimeinkin, tietotekniikka on auringonlaskun alaa eli "kuolevaa" alaa. Siirtykää ihmeessä ihmisten palveluun; paitojen ja pöksyjen pesuun, palvelutalojen antamiin vanhusten tukipalveluihin, risutalkoisiin, kattolumien pudotuksiin jne. Näissä tehtävissä ei liene ole odotettavissa suuria optiovoittoja, mutta työllisyys on ainakin varmaa. Työsarka ei lopu ainakaan kesken.
raaka totuus on: edessä on alan pakkovaihto monille
Huono 2
Enpä usko että koodaaminen ihan heti loppuu. Kännyköiden koodaaminen toki ehkä vähentyy, mutta nythän on hyvä aika alkaa tarkastelemaan mitä muuta voitaisiin alkaa koodaamaan. Esim. konepajateollisuuden puolella ja muussa vastaavassa toimialassa on varmasti paikkansa ohjelmistojen kehitykselle. Nokiasta on vain tullut liian merkitsevä keskustelunaihe johtuen sen merkitsevästä asemasta Suomen osakemarkkinoilla.

Me emme voita mitään sen murehtimisella mitä tässä ollaan menettämässä, vaan aletaan miettimään mitä muuta voitaisiin nyt alkaa tekemään.
Jep Jep
Huono 0
mitenhän käy Oulun Elektrobitin? nyt taitaa ottaa ohrasesti. Taitaa taas moni joutua jättämään E-talon :)
win with the winners and discover experience
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949