Miljoonien navigointiostoksesta avointa lähdekoodia
Vodafonen ilmoituksen mukaan Wayfinder-sovelluksesta päätettiin tehdä avointa lähdekoodia sen jälkeen, kun operaattori päätti luopua navigointisovellusten kehittämisestä alkuvuodesta.
Wayfinder-palvelun asiakasohjelma on saatavilla Android-, iOS- ja Symbian S60 -mobiilialustoille BSD-lisenssillä.
Brittiläinen Vodafone lähti mukaan navigaattorikilpaan kesällä 2008 ostamalla ruotsalaisen Wayfinderin. Operaattori maksoi navigointiyhtiöstä noin 239 miljoonaa kruunua eli noin 23 miljoonaa euroa silloisilla vaihtokursseilla.
Ruotsalaisohjelmiston juuret ovat osittain myös Suomessa, sillä Wayfinder osti suomalaisen Navicoren heinäkuussa 2007.
Matkapuhelinalan kilpailu navigointipalveluiden saralla on kokenut suuria muutoksia viimeisen vuoden aikana.
Hakukoneyhtiö Google alkoi tarjota viime lokakuussa ilmaista navigointia Android-mobiilialustaa käyttäviin puhelimiin.
Tammikuussa maailman suurin matkapuhelinten valmistaja Nokia vastasi haasteeseen ja kertoi lopettavansa maksun perimisen kännyköidensä navigointipalvelusta.

































Kommentit (1)
Ainakin autonavigaattorit olivat useimmiten kertaostoksia.
Maksullinen navigointi oli 2008 - 2010 vuosien WAP.