Taantuma teki yrityksistä topakampia it-ostajia

Taantuma teki yrityksistä topakampia it-ostajia
Yritykset ostavat it-ratkaisuja ja -palveluja entistä kriittisemmin taantuman seurauksena. Marketvision mukaan yritykset puristavat nyt viimeisetkin tehot irti olemassa olevasta tietotekniikasta.
Tuomas Linnake
28.6.2010 15:22
Kommentit 2

It-kulujen karsimisen ohi on noussut taantuman aikana muita prioriteetteja. Tietohallinnolle on tullut tärkeimmäksi kasvattaa liiketoiminnallista hyötyä käyttämällä tehokkaammin olemassa olevia ratkaisuja.

– Kustannusten tarkastelu on edelleen erittäin tärkeää organisaatioissa. Mutta raju leikkaaminen ei enää ole se juttu, arvioi tutkimusyhtiö Marketvision pääanalyytikko Leena Mäntysaari.

Marketvisio selvitti huhti–toukokuussa tietohallintojohdon ja liiketoimintajohdon it-prioriteetteja kuluvalle vuodelle.

– Taantuma pakotti keksimään uusia ja fiksuja tapoja hyödyntää olemassa olevia ratkaisuja. Parantunut kustannus- ja hintatietoisuus varmasti heijastuu esimerkiksi sopimusneuvotteluihin. Organisaatiot ovat tiukempia ja tarkempia siitä, mitä ne saavat rahojensa vastineeksi, Mäntysaari uskoo.

Mäntysaaren mukaan tutkimustuloksesta ei voi päätellä suoraan sitä, että yritykset pitäytyisivät edelleen Windows XP -käyttöjärjestelmässä ja antaisivat Windows 7:n odottaa. Marketvision toukokuisen arvion mukaan yrityksillä ei ole Suomessa suurta kiirettä Windows 7:ään.

– Ei Windows 7 ole johtanut siihen, että mitään valtavan suurta ryntäystä olisi tulossa, Marketvision tutkimusjohtaja Mika Ollikainen totesi tuolloin.

Ei hoppua
pilveen

Tärkeimmät it-kehityshankkeet liittyvät sähköisen asioinnin, kaupankäynnin tai asiakaspalvelun kehittämiseen. Operatiivisten sovellusten kehittäminen kuuluu myös kärkihankkeiden joukkoon, kuten myös it-palvelujen laadun parantaminen.

Liiketoimintaa edustavat vastaajat painottavat it-henkilöstön osaamisen kehittämistä yhtenä tärkeimmistä kehitystavoitteista. Tämä tavoite on myös tietohallinnon kärkitavoitteiden joukossa.

Liiketoimintajohdolla ja it-johdolla on perinteisesti ollut vaikeuksia viestiä keskenään, ja kehitystavoitteet ovat voineet mennä ristiin. Sellaisesta ei ollut tällä kertaa merkkejä, joskin vastausten perusteella edelleen toivottiin parempaa keskusteluyhteyttä bisnesjohdon ja it-johdon välille.
    
Viime aikoina paljon huomiota osakseen saaneen cloud computingin hyödyntämisestä ei näytä olevan juurikaan konkreettisia suunnitelmia.

Lisää Aiheesta
KolumniMikä pilvessä pelottaa suomalaista? (19.11.2009 12:22)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (2)

Huono 0
Nähty on, Intialainenkin on liian kallista nyt Suomalaisille. Nyt menestyy firmat joka tarjoaa pakkoharjoittelupaikan opiskelijoille 14.h työpäivillä seka 0 EUR tuntipalkalla, eihän harjoittelijoille mitään makseta. Laskutus firmoilta ulospäin sitten 20 - 500 EUR/h.
Freola9
Huono 0
Nähty on, Intialainenkin on liian kallista nyt Suomalaisille. Nyt menestyy firmat joka tarjoaa pakkoharjoittelupaikan opiskelijoille 14.h työpäivillä seka 0 EUR tuntipalkalla, eihän harjoittelijoille mitään makseta. Laskutus firmoilta ulospäin sitten 20 - 500 EUR/h.

Viimein on tajuttu että Intialainen ei ole kustannustehokkain vaikka halpa onkin. Suurin osa Intialaisista IT-henkilöistä ei osaa kovin kattavasti englantia, tällöin luetun ymmärtäminen jää unelmaksi ja tehdään jotain sinne päin. Aina kun emailissa tai puhelimessa kuulee sanan "we understand, no problem", silloin niitä ongelmia vasta onkin.
Jari
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949