Fujitsu ostaa Toshiban matkapuhelinliiketoiminnan
Yrityskaupassa Fujitsu saa enemmistön uudesta yhtiöstä, jonka on tarkoitus aloittaa toimintansa lokakuussa. Osapuolet eivät paljastaneet kauppahintaa.
Fujitsun lehdistöedustajan Masao Sakamoton mukaan uuden yhtiön ensimmäinen vuosi tulee yltämään voitolle. Yhtiö tähtää 7,5 miljoonan kännykän myyntiin.
Yhteisyrityksen myötä Fujitsu saattaa saada uusia asiakkaita Japanin toiseksi ja kolmanneksi suurimpien kännykkäoperaattoreiden KDDI:n ja SoftBankin asiakkaista. Tähän asti Fujitsu on myynyt kännyköitään yksinoikeudella suurimmalle operaattorille NTT DoCoMolle.
Japanin kännykkävalmistajat ovat etsineet tukea toisistaan jo pitkään. Japanilaiset valmistajat eivät ole kyenneet laajentamaan toimintaansa saarivaltion ulkopuolella kukoistaville kehittyville markkinoille.
Intiassa ja Kiinassa markkinoita dominoivat Nokian ja Samsungin kaltaiset yhtiöt. Samaan aikaan esimerkiksi it-yhtiö Apple on onnistunut syömään japanilaisvalmistajien kotimarkkinoita.





























