Pelimarkkina yskii Yhdysvalloissa
Maaliskuun pienoinen noste muuttui huhtikuussa matalalennoksi Yhdysvaltain pelimarkkinoilla. Laite- ja ohjelmistokauppa vajosi 26 prosenttia vuodentakaisesta 766,2 miljoonaan dollariin eli 609,3 miljoonaan euroon.
Luvut ovat NPD Groupin, joka huomioi ettei se ole mitannut suurempaa romahdusta kuin kolmesti aikaisemmin.
Peliuutisia julkaisevan Gamasutran mukaan NPD syyttää syöksystä osittain pääsiäistä, jonka aiheuttama ostopiikki ajoittui tänä vuonna maaliskuulle. Toinen syy on, etteivät maaliskuun hittipelit myyneet enää niin hyvin huhtikuussa.
Laitepuolella parhaiten myynyt alusta, käsikonsoli Nintendo DS, menetti jopa 71 prosenttia myynnistään verrattuna samaan aikaan vuosi sitten. Laite oli silti yhä myyntiykkönen ennen olohuoneen tv-konsoleja. Onko markkina jo kypsymässä, vai odottavatko ostajat käsikonsolin tulevaa 3DS-versiota?
Tv-konsoleissa Nintendo Wii oli paras 277 200 kappaleellaan perässään Microsoftin Xbox 360 185 400 kappaleen myynnillään. Sonyn PlayStation 3 oli kolmas myyden 180 800 kappaletta. Kaikkien kolmen luvut ovat selvästi alempia kuin maaliskuussa.































Kommentit (1)