Xxx on maksanut jo seitsemän miljoonaa dollaria

Xxx on maksanut jo seitsemän miljoonaa dollaria
Xxx-verkkotunnuksen internetiin haluava ICM Registry alkaa saada tarpeekseen nettiä hallinnoivan Icannin jahkailusta, Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo.
Tuomas Linnake
7.5.2010 15:18
Kommentit 2

Aikuisviihteelle omistettua .xxx-tunnusta internetiin halajava ICM Registry hoputtaa Icannia tekemään viimein päätöksensä siitä, salliiko se tunnuksen vai ei. Hallintoelin on vekslannut pornotunnuksen kanssa vuosia tehden erilaisia päätöksiä puolesta ja vastaan.

Viimeksi asia oli Icannissa pöydällä maaliskuun puolivälissä, mutta päätöstä tunnuksen hyväksymisestä lykättiin. Seuraavaksi xxx-tunnus on esillä kesäkuussa, mutta ei ole tiedossa koska äänestys tapahtuu.

Johtaja Stuart Lawley ICM Registrystä kertoi BBC:lle olevansa kasvavasti turhautunut prosessiin.

– Tämä on ollut seitsemän miljoonan dollarin prosessi, maksaen meille viisi miljoonaa lakikuluina ja kaksi miljoonaa Icannille, Lawley laskeskelee.

Hän väittää Icannin viivyttelevän, koska elin ei tahdo myöntää olleensa väärässä torjuessaan tunnuksen aikaisemmin.

Johtaja uskoo, että xxx tekisi internetistä turvallisemman, kun aikuisviihde voitaisiin sijoittaa yhden ja saman verkkotunnuksen alle. Seksibisneksestä löytyy myös vastustajia, joiden mukaan tunnus tekisi pornon suodattamisesta liian helppoa.

Lisää Aiheesta
UutinenIcann nyökkäsi xxx-tunnukselle (27.6.2010 22:38)
UutinenPornopääte jälleen nurin (2.4.2007 11:44)
UutinenIcann äänestää porno-domainista (29.3.2007 13:16)
UutinenXxx-tunnus unholaan lopullisesti (12.5.2006 08:24)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (2)

Huono 0
Vähän vaikea uskoa että mikäli tuo tunnus hyväksyttäisiin siirtysi kaikki jynkky sinne kuin taikaiskusta
domain
Huono 0
Vähän vaikea uskoa että mikäli tuo tunnus hyväksyttäisiin siirtysi kaikki jynkky sinne kuin taikaiskusta

Niimpä.
Plaa
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949