Nokian asema Suomessa yhä vahva
Nokia 2760 on simpukkamallinen gprs/edge-puhelin, josta löytyy kamera, mp3-soittoäänet, wap-selain ja fm-radio. Juuri muita hienouksia puhelimesta ei löydykään.
Nokia 2760 on Suomen yleisin puhelin. Sen osuus Suomen matkapuhelinkannasta oli 4,7 prosenttia, selviää Aalto-yliopiston MoMI-projektin tutkimuksesta, joka on tehty TeliaSoneralta, Elisalta ja DNA:lta viime vuoden syys–lokakuussa kerättyjen tietojen perusteella.
– Kannattaa kuitenkin muistaa, että näitä erilaisia halvempia malleja on suhteessa vähemmän kuin kalliita, joten myynti keskittyy harvempiin malleihin, kertoo tutkija Antti Riikonen Aalto-yliopiston Tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitokselta.
– Kilpailevia kalliita malleja on enemmän, joten niiden osuudet ovat pienemmät, eivätkä yksittäiset puhelimet yllä tämän tilaston kärkeen.
| Älypuhelimet yleistyvät Suomessa | |||
|---|---|---|---|
| Yleisimmät matkapuhelimet vuonna 2009 | |||
| Nimi | Osuus | Pakettidata | |
| 1 | Nokia 2760 | 4,7% | gprs/edge |
| 2 | Nokia 3120 Classic | 4,1% | wcdma |
| 3 | Nokia 1100 | 3,9% | |
| 4 | Nokia 2600 Classic | 2,5% | gprs/edge |
| 5 | Nokia 3310 | 2,4% | |
| 6 | Nokia 3110 Classic | 2,4% | gprs/edge |
| 7 | Nokia 2610 | 2,4% | gprs |
| 8 | Nokia 1600 | 2,3% | |
| 9 | Nokia 6300 | 2,1% | gprs/edge |
| 10 | Nokia E51 | 2,0% | wcdma |
| 11 | Nokia N95 | 1,9% | wcdma |
| 12 | Nokia 2310 | 1,8% | |
| 13 | Nokia E90 Communicator | 1,6% | wcdma |
| 14 | Nokia 6060 | 1,6% | gprs |
| 15 | Nokia N73 | 1,5% | wcdma |
| Lähde: Aalto-yliopiston tutkimus syys–lokakuu 2009 | |||
Vuodesta 2005 Teknillisen korkeakoulun tekemä tutkimus ei perustu myyntilukuihin, vaan se kertoo matkapuhelinten todellisesta käytöstä Suomessa.
Yksi puute aineistossa kuitenkin on: TeliaSonera ei kerro iPhonen lukuja lainkaan.
Yleisten arvioiden mukaan iPhoneja olisi Suomessa noin 30 000 kappaletta, eli alle prosentin verran matkapuhelinkannasta.
Koska tilastossa näkyvät iPhonea lukuun ottamatta kaikki käytössä olevat puhelimet, kärkipaikoilla näkyy paljon vanhempaa puhelinmalllistoa kuin myyntitilastoissa.
– Top-listan puhelimissa on kuitenkin jo pakettidataa, ja 3G jatkaa vahvaa kasvuaan, samoin hspa- sekä wlan-yhteydet ovat noin 10–15 prosentissa puhelimista, Riikonen sanoo.
– Vielä vuotta aiemmassa tutkimuksessa top-listan kärjessä oli paljon alkukantaisempia malleja.
Riikonen muistuttaa, että matkapuhelimien ominaisuuksien levinneisyys ei kuitenkaan tarkoita suoraan käyttöä. Monella ihmisellä voi löytyä matkapuhelimestaan ominaisuuksia, jotka eivät ole käytössä.
Qwerty-näppäimistö oli tutkimuksen mukaan viime syksynä seitsemässä prosentissa Suomen matkapuhelimista, ja kosketusnäyttö parissa prosentissa. Vanha kunnon numeronäppäimistö on kuitenkin yhä 96 prosentissa puhelimista.
Operaattoreiden tiedoista selvisi myös 3G-mokkuloiden määrän kasvu parin viime vuoden aikana. Erilaisia tietokoneeseen liitettäviä 3G-datamokkuloita ja -kortteja oli vuonna 2008 vain 1,8 prosenttia laitekannasta, mutta viime vuonna jo 7,8 prosenttia.
Nokia on yhä
ylivoimainen
Nokian asema ei Suomessa ole millään tavalla uhattuna. Viiden vuoden aikana Nokian osuus puhelimista on laskenut 91,4 prosentista 88,7 prosenttiin.
Top-listassa ensimmäinen ei-nokialainen puhelin on vasta sijalla 60.
Viime syksyn perusteella Suomen toiseksi suosituin matkapuhelinmerkki oli Samsung 5,7 prosentin osuudella. Osuus oli kasvanut 4,6 prosentista vuonna 2008.
Kolmanneksi suosituin merkki oli Sony Ericsson 3,3 prosentin osuudella. Siemensin puhelimia käyttää vielä 0,6 prosenttia suomalaisista.
Odotetusti käytetyimpien käyttöjärjestelmien joukosta ei löydy Androidia tai iPhonea. Puolessa Suomen matkapuhelimista oli viime syksynä käytössä Nokia Series 40 -käyttöjärjestelmä, kun taas Symbianin eri versiot olivat käytössä 22 prosentissa laitteista.
Vielä 18 prosentissa käytetyistä puhelimista on näitä vanhempi Nokian oma ISA-käyttöjärjestelmä.
































Kommentit (10)
Hah hah hah, olen aistivinani pientä epävarmuutta asian suhteen, kun pitää noin vakuutella :)
Dumb- ja featurephoneissa Nokia on murskaavan ylivoimainen. Applella on kyllä featurephoneissa kova asema loistavalla katteellaan. Älypuhelimissa Symbian ja Android möyhentävät.