Nokian kasvu jäi muista jälkeen

Lehtikuva/Kuvankäsittely Taloussanomat
Nokian kasvu jäi muista jälkeen
Nokian torstaina julkistama alkuvuoden tulos oli pettymys sijoittajille, ja yhtiön osake lähti rivakkaan laskuun heti tulosjulkistuksen jälkeen. Puhelinmarkkinat kasvavat Nokian myyntiä nopeammin, ja yhtiö kertoi joutuneensa alentamaan matkapuhelinten voittotavoitettaan.
Hannu Sokala
22.4.2010 14:21
Kommentit 15

Nokia arvioi tammikuun lopulla, että matkapuhelinryhmän liikevaihto olisi alkuvuodelta 6,5–7,0 miljardia euroa. Toteutunut liikevaihto oli 6,7 miljardia.

Matkapuhelinryhmän liikevaihto kasvoi vain kahdeksan prosenttia. Uutistoimisto Reutersin kyselyssä analyytikot ennustivat, että puhelinmarkkina kasvaa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 12,7:n ja koko vuonna 10,8 prosentin vauhtia.

Nokia arvioi, että matkapuhelimia myydään tänä vuonna kappalemääräisesti noin kymmenen prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Yhtiön tavoitteena on pitää kiinni markkinaosuudestaan, joka oli viime vuonna 38 prosenttia.

Nokian mukaan sen osuus matkapuhelinten maailmanmarkkinoista oli 33 prosenttia. Vuotta aiemmin osuus oli 32 prosenttia, mutta viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 35 prosenttia. Yhtiö on muuttanut tapaa, jolla se laskee markkinaosuudet, joten nämä luvut eivät välttämättä ole vertailukelpoisia aiemmin julkistettujen lukujen kanssa.

Nokia arvioi, että ryhmän liikevoittoprosentti ilman kertaeriä (ei-IFRS) on tänä vuonna 11–13 prosenttia. Aiempi tavoite oli 12–14 prosenttia. Vuoden toiselle neljännekselle Nokia odottaa 9–12:n liikevoittoprosenttia. Toteutunut prosentti alkuvuodelta oli 12,1.

Nokian liikevaihto oli alkuvuonna 9,5 miljardia euroa, ja se kasvoi kolme prosenttia viime vuoden ensimmäisestä neljänneksestä. Viime vuoden viimeiseen neljännekseen verrattuna liikevaihto laski kuitenkin 21 prosenttia.

Apple kasvoi
kirkkaasti nopeammin

Nokia myi alkuvuonna 108 miljoonaa matkapuhelinta eli kuusitoista prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Hienosti sujuneesta viime vuoden lopusta laskua tuli kuitenkin viisitoista prosenttia.

Nokian puhelinten keskihinta oli 62 euroa eli tasan analyytikoiden ennustuksen verran.

Sijoittajat seuraavat erityisen tarkkaan älypuhelinten markkinoita, koska markkina kasvaa nopeasti ja kalliiden puhelinten katteet ovat halpoja paremmat.

Nokia ilmoitti, että se myi alkuvuonna 21,5 miljoonaa yhdistelmälaitetta (älypuhelimia ja mobiilitietokoneita). Myynti nousi 57 prosenttia viime vuoden alusta. Nokia laskee markkinaosuudekseen nyt 41 prosenttia.

– Kilpailu jatkuu kovana erityisesti edistyksellisissä, korkeamman hintaluokan matkaviestimissä, ja samaan aikaan verkkoliiketoiminnan markkinatilanne on edelleen haasteellinen, toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo sanoi.

Vaikka Nokian puhelinmyynti kasvoi, yhdysvaltalainen Apple löi jo aiemmin pöytään sellaiset luvut alkuvuodelta, että suomalaisyhtiö kalpeni niiden edessä.

Applen iPhone-puhelinten myynti kasvoi alkuvuonna peräti 131 prosenttia 8,75 miljoonaan laitteeseen. Applen voitto kasvoi 90 ja liikevaihto 49 prosenttia viime vuoden kolmeen ensimmäiseen kuuhun verrattuna. Apple kutsui itsekin kasvutahtiaan "ällistyttäväksi".

Apple ei julkistanut uusimman kohtutuotteensa, iPadin, myyntilukuja, mutta yhtiön edustajat kuvasivat The New York Times -lehdelle iPadin myynnin sujuneen "sokeeraavan" hyvin.

Applen verratonta asemaa kehittyneiden puhelinten markkinoilla kuvaa myös konsulttiyhtiö Ovumin tuore selvitys. Ovumin kyselyn mukaan mobiililaitteiden sovellusten kehittäjistä 81 prosenttia työstää sovelluksia iPhone-puhelimiin. Nokian Symbian on kehittäjien suosikkilistalla vasta viidentenä, ja sen edelle kiilaavat niin RIM:n Blackberry, Microsoftin Windows kuin Googlen Androidkin.

NSN:n tavoite
ennallaan

Nokian verkkolaiteyhtiön eli NSN:n liikevaihto laski ensimmäisellä neljänneksellä yhdeksän prosenttia viime vuoden vastaavasta kaudesta. Yhtiön mukaan "liikevaihdon lasku heijasti haasteellisia kilpailutekijöitä ja haasteellista markkinatilannetta".

NSN:n ei-IFRS-liikevoitto oli 15 miljoonaa euroa, kun vastaava liiketappio viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä oli 122 miljoonaa euroa.

Nokia ilmoitti, että sen tavoite on edelleen, että NSN:n ei-IFRS-liikevoittoprosentti on tänä vuonna nollasta kahteen.

– Verkkoliiketoimintamme Nokia Siemens Networksin kannattavuuteen vuoden 2010 ensimmäisellä neljänneksellä vaikutti myönteisesti parempikatteisiin tuotteisiin painottunut myyntijakauma. Lisäksi on ilahduttavaa, että yhtiö on saavuttanut rohkaisevia tuloksia ratkaisuillaan, joiden avulla operaattorit voivat hallita älypuhelimista johtuvaa nopeaa signaloinnin ja dataliikenteen kasvua, toimitusjohtaja Kallasvuo sanoi.

Lisää Aiheesta
UutinenNokian asema Suomessa yhä vahva (7.5.2010 10:46)
UutinenNokia Siemens uhkaa erottaa 120 (27.4.2010 12:36)
UutinenNokia Siemensin tulos nousi voitolle (22.4.2010 13:23)
UutinenNokian kännyköiden tulos parani (22.4.2010 13:21)
UutinenNokia pärjäsi odotusten mukaan (22.4.2010 13:09)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (15)

Huono 0
Nokian asema halpis-brändinä alkaa olla sementoitu.
Toisaalta, saavat olla onnellisia edes siitä.
Häh
Eli Nokia teki kännyköillä liikevaihtoa 6,66 miljardia euroa ja Apple noin 4,2 miljardia euroa.

Nokian koko liikevaihto oli 9,5 miljardia euroa ja voitto 0,82 miljardia. Applen vastaavat luvut on taas 10 miljardia ja voitto vaivaiset 2,34 miljadia euroa.

Nokia on kovaa vauhtia menettämässä maailman suurimman kännykänvalmistajan tittelin.

Apple on nyt maailman toiseksi suurin kännyköiden valmistaja.

Kummallisesti kaikki keskustelut nollaantuu tasaisin väliajoin. Eikö Nokian tuloksesta saa keskustella, kun sensuuri iskee koko ajan päälle?
Incoming Missile
Nokian markkinointiosasto käy välillä painamassa "ilmoita asiaton viesti". Niillä on siellä norsunluutornissaan vissiin tullut kiisselit housuun - no, sitä saa mitä tilaa.
juke
Apple on nyt maailman toiseksi suurin kännyköiden valmistaja.

Eikä ole. Se on aina mitattu kappalemäärien mukaan. Eikä sitä tapaa olla muuttamassa! Applen tulos kertoo yksinkertaisesti sen, että fanipojat maksavat tuotteesta liian suurta hintaa.
äiti
Huono 0
Nokian markkinointiosasto käy välillä painamassa "ilmoita asiaton viesti". Niillä on siellä norsunluutornissaan vissiin tullut kiisselit housuun - no, sitä saa mitä tilaa.

Näin tosiaan tapahtuu. Kaikki kommentit poistetaan kerralla vähän väliä.
on se kummallista
Huono 0
Ehkä se johtuu siitä, että Nokia saa pörssissä kylmää kyytiä.
ff falling
Huono 0
Eli Nokia teki kännyköillä liikevaihtoa 6,66 miljardia euroa ja Apple noin 4,2 miljardia euroa.

Nokian koko liikevaihto oli 9,5 miljardia euroa ja voitto 0,82 miljardia. Applen vastaavat luvut on taas 10 miljardia ja voitto vaivaiset 2,34 miljadia euroa.

Eikös Applen koko liikevaihto koostu aika paljon muustakin kuin iPhonesta? iPhonen osuus tosin saattaa olla 40%, mutta aika kaukana se vielä silti on Nokiasta. Nokian pitää tietysti petrata todella rajusti juuri nyt eli heti, mikäli se mielii pysyä tässä kelkassa mukana, juna alkaa olla pikku hiljaa jo mennyt.

Nokian helmasynti on Symbian, ei siitä mihinkään pääse. Toinen helmasynti on liian myöhäinen herääminen siihen tosiseikkaan, että itse laite on kaiken kaikkiaan "sivuseikka". Se mitä laitteeseen saa sovelluskaupasta ja toisaalta se mitä laitteella voi tehdä ovat totta puhuen paljon merkittävämpiä tekijöitä.

Yhdysvaltain markkinoille Nokia ei juuri mitään voi tehdä. USA:n markkinat ovat niin suojeltuja omille tuotteille (vrt. esim. autoteollisuus), että sinne ei laillisia teitä pitkin pääse, jos kotoperäistä kilpailua vain löytyy. Nyt esimerkiksi löytyy.
Nokia 4ever

Nokiankin liikevaihtoon lasketaan osa verkkobusineksen liikevaihdosta ja kännykkä puolen luvut on suoraan vertailukelpoiset.
miljardi
Onko Nokia todella profiloitumassa ohjelmistotaloksi? Ennen kuin luovutaan voitokkaasta elektroniikan kokoonpanosta kannattaa miettiä vielä kerran, ja toisen. Miten on mahdollista, että Symbian ja S60 eivät ole jo tehdyillä panostuksilla nykyaikainen ja suunnannäyttävä alusta mobiilimaailmassa, vaan päinvastoin? Miten on mahdollista että vuosikymmenen yritys linuxin kanssa ei ole saanut kauppaan yhtää vakavasti otettavaa äly- saati muuta puhelintuotetta? (vrt. esim. Google Android). Ja mikä tämä Ovi on olevinaan?
Delivery Leader

Niin ja minne he..ttiin ne kehitysmiljardit oikein valuu kun mitään (siis oikeasti innovatiivista ja uutta) ei tule ulos!!!
Eki
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949