Applen syytökset HTC:tä vastaan tutkitaan
ITC kertoo tutkimusten käynnistämisestä verkkosivuillaan ja muistuttaa, ettei päätöstä suuntaan tai toiseen ole tehty. Komission tutkimukset kestävät yleensä 15 kuukautta.
Maaliskuun alussa Apple kertoi jättäneensä kanteen Delawaressa sijaitsevaan piirituomioistuimeen ja valittaneensa myös ITC:lle.
Applen mukaan HTC loukkaa kaikkiaan yhteensä 20 patenttia, jotka liittyvät yhtiön kehittämiin teknologioihin. HTC vastustaa syytteitä.
Valituksessaan Apple pyytää ITC:tä estämään taiwanilaisfirman tuotteiden maahantuonnin ja maahantuotujen tuotteiden myynnin Yhdysvalloissa. Patenttisyytösten kohteena pidetään HTC:n ohella hakukoneyhtiö Googlea, jonka Android-mobiilialustaa taiwanilaisvalmistaja käyttää useissa puhelimissaan.
Applen ja HTC:n välinen patenttiselkkaus on osa viimeaikaista trendiä, jossa useat puhelinvalmistajat ovat ryhtyneet puolustamaan aktiivisemmin omia patenttisalkkujaan.
Viime syksynä maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia käynnisti oikeustaistelun, jossa se syyttää Applea patenttiensa loukkaamisesta. Taistelu on poikinut syytteitä puolin ja toisin. Myös ITC tutkii yhtiöiden välistä kiistaa.






























Kommentit (3)
Juu, melkoista koninleikkiä ITC:ltä, kun on pannut aprillipilansa jo päivää ennen nettisivuilleen jakoon... :-D