Spotify kohtasi sopimusrumban Yhdysvalloissa

Spotifyn 26-vuotiaan toimitusjohtajan Daniel Ekin odotettiin eilen tiistaina kertovan palvelun avautumisesta Yhdysvalloissa, kun hän piti puheen SXSW-teknologiatapahtumassa Austinissa Texasissa.
Sen sijaan Ek kertoi yleisölle, että Spotifyn on ennen palvelun käynnistämistä Yhdysvalloissa solmittava sopimukset noin 5000 julkaisijan sekä levy-yhtiöiden ja tekijänoikeuksia hallinnoivien yhtiöiden kanssa.
Ekin mukaan hän mielummin odottaa kuin julkaisee Spotifyn Yhdysvalloissa vajavaisena.
– Tärkein asia Yhdysvaltoihin tulossa meille on, että tuote on paras mahdollinen, Ek sanoi Cnet-verkkosivuston mukaan.
Yhdysvaltojen sijaan yhtiö keskittyy kehittämään seuraavan sukupolven versiota Spotify -palvelusta.
Spotify toimii tällä hetkellä Ruotsissa, Norjassa, Suomessa, Britanniassa, Ranskassa ja Espanjassa. Monet ovat suoja-asetuksia kiertämällä onnistuneet käyttämään palvelua muualtakin. Spotifyllä on noin seitsemän miljoonaa käyttäjää, joista 320 000 käyttää palvelun maksullista versiota.
Ekin mukaan Spotifyn tavoitteena on nyt laajentua tietokoneista muihin mediasoittimiin.
– Monilla matkapuhelinvalmistajilla ei ole todella hyvää mediasoitinta laitteissaan, ja olemme nähneet ihmisten käyttävän Spotifyä mediasoittimena muun muassa Nokia- ja Android-puhelimissaan. On hyvin vaikeaa saada iTunes-kirjastosta musiikkia Blackberryyn tai Nokiaan, ja sen ongelman haluamme ratkaista.
Matkapuhelimien lisäksi Ek haluaa Spotifyn soivan myös esimerkiksi digiboksessa ja pelilaitteissa.
Viime viikolla TeliaSonera julkisti oman nettitelevisiopalvelunsa, jonka mukana tilaajat saavat myös Spotify-musiikkipalvelun.
































Kommentit (2)
Tervetuloa Noksun kökkösoittimen korvaajaksi! Jotain toivoa edes Nokian hönöluurien pelastamiseksi