Nokia-laatikko tarkoittaa lahjontaa Unkarissa
Unkarin poliisi tutkii laajaa lahjusskandaalia, johon on sotkeutunut Budapestin liikennelaitoksen entinen johtaja Zsolt Balogh sekä useita paikallisia vasemmistopoliitikoita.
Balogh on kertonut kuulusteluissa antaneensa esimerkiksi Budapestin entiselle sosialistiselle pormestarille Miklós Hagyólle yhteensä 70 miljoonaa forinttia eli yli 260 000 euroa lahjusrahaa, kertoo unkarilainen verkkopalvelu Index.hu.
Unkarilaisia on jutussa erityisesti riemastuttanut tapa, jolla Balogh välitti rahat. Baloghin mukaan hän antoi osan rahoista pakattuna Nokia-puhelimen pakkaukseen. Baloghin mukaan yhteen laatikkoon mahtui 15 miljoonaa forinttia eli noin 56 000 euroa.
Unkarilaisen slangisanakirjan mukaan Nokia-laatikosta on puhekielessä jo tullut synonyymi lahjonnalle. Nokia-laatikolle on jo omistettu oma Nokia-doboz-blogi, jossa unkarilaiset esittelevät uudenlaisia Nokian pakkauksia, sekä mitä kaikkea muuta voi Nokian puhelinlaatikoihin sovittaa.
Index.hu on myös julkaissut opettavaisen videon rahojen oikeaoppisesta pakkaamisesta Nokia-laatikkoon.
Nokia-yhtiötä ei epäillä osallisuudesta lahjontaskandaaliin.

































Kommentit (4)