HP:tä kovistellaan viallisista kannettavista Kiinassa
Kiinalaiset lakimiehet ovat tehneet valituksen tietyistä HP:n kannettavista tietokoneista yli 170 kuluttajan puolesta. Kysymyksessä ei ole oikeuskanne.
Kiinan virallista laaduntarkkailuelintä vaaditaan toimenpiteisiin. Elimen tulee valituksen mukaan tutkia laatu ja käskeä HP:tä ostamaan takaisin tai vaihtamaan vialliset tietokoneet. Lisäksi yhtiö tulisi pakottaa vetämään vialliset tietokoneet myynnistä.
Valitus koskee joitakin vuodesta 2007 myytyjä HP:n kannettavia tietokoneita. Väitteiden mukaan näyttöjä olisi rikkoontunut ja koneet olisivat ylikuumentuneet laajassa mitassa. Syynä pidetään grafiikkasiruja valmistavan Nvidian viallisia tuotteita, talouslehti Financial Times kertoo.
Nvidialla oli
vaikeuksia
Nvidialla oli ongelmia laadun kanssa pari vuotta sitten. Yhtiö myönsi kesällä 2008 toimittaneensa kannettaviin tietokoneisiin viallisia grafiikkasiruja, jotka saattoivat ylikuumentua.
HP totesi uutistoimisto Reutersille, että se tarjosi taannoin ilmaista korjausta viallisten kannettavien omistajille.
Valituksen luonteesta liikkuu hieman ristiriitaista tietoa. FT tähdentää, että riidasta ei ole tulossa oikeusjuttua, koska Kiinan hallitseva kommunistinen puolue ei pidä joukkokanteista. Reutersin mukaan oikeuteen voidaan mennä.

































Kommentit (6)
Oletko edes yrittänyt?! Valmistajan vastuu laitteesta ei lopu takuun päättymiseen. Etkö ole kuullut virhevastuusta?!?!
Takuuhuoltoon kun noita HP:n koneita vie, niin saa osakseen vain sääliviä katseita tai tukahdutettuja naurunpyrskähdyksiä.
HP ei edes yritä korjata koneita vaan vaihtavat vain uuden emolevyn koneeseen ja toivovat ettei se enää sisältäisi viallista grafiikkasirua. Eli käytännössä siirtävät vian uusiutumisen vain takuuajan jälkeen uusiutuvaksi ja sitten levittelevät käsiään.
Eli ÄLKÄÄ OSTAKO HP:TA.
Teen tietokoneiden kanssa hommia ja noita HP Pavilion DV6000 sarjan läppäreitä tupsahtelee silloin tällöin huoltoon , melkein aina niissä on juuri tämä sama vika. Myös jotkin muut Pavilion sarjan laitteet kuten DV2000,DV9000 sarja ja Presario v3000,v6000 ovat kärsineet näistä ongelmista. Uskoakseni myös joissain muissa mallisarjoissa saattaa olla samaa vikaa mutta niiden saaminen jatketun takuun piiriin on vielä vaikeampaa kuin yllä mainituissa malleissa.
HP siis jatkoi takuuta 1v eteenpäin noissa ongelmamalleissa isojen joukkokanteiden jälkeen ,mutta osa viallisista malleista jäi vieläkin takuun ulkopuolelle vaikka viat ovat identtisiä.
Takuussahan HP siis vaihtaa vain 'uuden' emolevyn ja toivoo että jatkotakuu menisi umpeen ennen seuraavaa hajoamista , joillekin asiakkaille on vaihdettu 2-3 kertaa emolevy ja usein työ kestää useita viikkoja joten aika ala-arvoista toimintaa HPn suunnalta.
Jonkinlainen BIOS korjaus tuohon ongelmaan tuli mutta sumutustahan tuokin suurelta osin oli jotta takuuaika menisi umpeen , ei BIOSilla viallista komponenttia voi korjata mutta kyllä sen viallisen laitteen käyttöaikaa voi ehkä vähän pidentää( =toivovat takuun loppuvan ennenkuin hajoaa).
Äärettömän tyly asiakaspalvelu juurikin tuota käynnistysongelmaa kohtaan ei ole varmasti myöskään auttanut asiakkaiden tyytyväisyyteen ,koko homman ratkaiseminen tyhjentämällä noita varastossa olevia valmiiksi huonolaatuisia ja viallisia komponentteja takuukorjauksina veivät ainakin minun tapauksessani luoton koko yritykseen. Nykyään ei tule HPn laitteita myytyä kenellekkään ja olenkin kannustanut ostamaan jonkin toisen valmistajan laitteita , jos joku kysyy HPn tuotteita.
Kuluttaja äänestää lompakollaan ja kyllä se isokin yritys jossain vaiheessa uskoo kun asiakaskato on tarpeeksi suuri.
Tuossa linkki mistä voi itse katsoa ongelman laajuutta.
http://forums13.itrc.hp.com/service/forums/questionanswer.do?admit=109447627+1268257461017+28353475&threadId=1147659
Tuossa linkki HPn jatkettuun takuukäytäntöön jos joku sattuu tarvitsemaan.
http://h10025.www1.hp.com/ewfrf/wc/document?lc=fi&dlc=fi&cc=fi&product=3224058&docname=c01118269
Tämähän on siis jatkunut jo pari vuotta ja varmaan tulee vielä jatkumaankin hyvän tovin , sääliksi käy kalliin koneen ostajia. Muistakaa pitää tiukka linja jos joudutte asioimaan kyseisen ongelman takia HPn huollossa tai asiakaspalvelussa , teillä on oikeus vaatia toimivaa tietokonetta mikäli olette vielä jatketun takuun piirissä.
Onnea ja jaksamista kyseisten mallien omistajille.