Elokuvien Spotify keräsi jälleen miljoonia
Ilmaiseksi elokuvia verkon kautta tarjoava Voddler -verkkopalvelu on saanut 26 miljoonan kruunu eli noin 2,5 miljoonan euron rahoituksen Eqvitec Partners -sijoitusyhtiöltä.
Eqvitecin partneri Hadar Cars saa myös paikan Voddlerin hallituksesta.
Eqvitecin tiedotteesta selviää myös, että elokuvien Spotifyksi kutsuttu Voddler suunnittelee palvelun avaamista Suomessa ja Tanskassa ensimmäisen vuosineljänneksen aikana, eli ennen maaliskuun loppua.
Ilmaiseksi elokuvia verkon yli näyttävä Voddler avaa palvelunsa lähiaikoina Norjassa. Ruotsissa palvelulla on yli 400 000 käyttäjää, jotka katsoivat tammikuun aikana elokuvia yli miljoona kertaa.
Kaikki elokuvat eivät ole ilmaisia. Vuokrauksen hinta on viisi kruunua vuorokaudelta. Elokuvia ei ladata tiedostoina tietokoneelle, vaan ne katsotaan verkosta suoraan toistettavassa streaming-muodossa.
Yhtiö on viime aikoina uudistanut verkkosivustoaan. Uudessa ulkoasussa on enemmän tilaa mainoksille.
Voddler-palvelu on solminut sopimukset Disney- ja Paramount-elokuvayhtiöiden sekä Sony Pictures Television -yhtiön kanssa, jonka mukaan Voddler voi näyttää Sonyn sekä sen omistamien Metro Goldwyn Meyer Studios and Columbia TriStar Motion Picture -yhtiöiden elokuvia. Palvelusta löytyy nyt yli 1200 elokuvaa.
Eqvitec teki Voddler-sijoituksensa teknologiayhtiöihin erikoistuneesta Eqvitec Technology Fund III -rahastosta, johon alunperin koottiin 140 miljoonaa euroa. Rahasto on sijoittanut viiteen yritykseen Suomessa, neljään Ruotsissa sekä kahteen Norjassa.
Edellisen kerran Voddler tiedotti rahoituskierroksesta viime marraskuussa. Tuolloin palvelu keräsi noin 3,3 miljoonaa euroa yksityisiltä sijoittajilta.

































Kommentit (9)
Ehkä kokeilen joskus uudestaan kun ei ole enää niin beetta asteella. Ehkä silloin leffojen hakukin toimii oikeasti.. Tuolloin kun kokeilin niin siinä oli se kymmenkunta leffaa mistä valita.
Niin, jos saisivat vielä portattua PS3:selle...
Jep ja sen lisäksi softa oletuksena käynnistetään aina koneen käynnistyessä. Menin helvetti asentamaan vielä Macciinkin. Softan sai poistettua vasta sudokomennoilla terminalin kautta - huoh.
IT-Viikon juttuun pari huomiota: tarjolla on suuri valikoima ilmaisleffoja, dokumentteja ym. ja näiden lisäksi maksullisia leffoja hintaan 37-50 kruunua.
Maksu tapahtuu esim. luottokortilla. Testattu ja toimii.
Loistava palvelu esim. sunnuntai-iltapäivien ajanvietteeksi. Suosittelen!
IT-Viikon juttuun pari huomiota: tarjolla on suuri valikoima ilmaisleffoja, dokumentteja ym. ja näiden lisäksi maksullisia leffoja hintaan 37-50 kruunua.
Maksu tapahtuu esim. luottokortilla. Testattu ja toimii.
Loistava palvelu esim. sunnuntai-iltapäivien ajanvietteeksi. Suosittelen!
hienoja nuo iiiiimakit. tekee huonostakin käyttöliittymästä fantastisen.
Ei toimi enää uusimman päivityksen jälkeen.
Siinä tulee ilmoitus, että kutsua ei muka tulisi, mutta kyllä se ainakin itselle tuli. Kutsun saapumisessa kesti kuitenkin pari viikkoa. Rekisteröityessä oli laitettava ruotsin postikoodi koska muuta ei hyväksynyt. Homma silti pelaa.