Nokia keskittyy Salossa räätälöintiin

Lehtikuva
Nokia keskittyy Salossa räätälöintiin
Nokia keskittyy Salon tehtaalla entistä enemmän operaattoreille räätälöityihin älypuhelimiin. Väkeä tarvitaan aiempaa vähemmän, sillä räätälöityjen puhelimien tuotantomäärät ovat pienempiä kuin massatuotettujen mallien, kertoo Nokian viestintäjohtaja Arja Suominen.
Perttu Pitkänen
8.2.2010 11:41
Kommentit 29

Matkapuhelinjätti Nokia on ilmoittanut uusista yt-neuvotteluista Salon tehtaalla. Yt-neuvottelut koskevat enimmillään 285 työntekijää.

–  Neuvottelut koskevat kaikkia tehtäviä, sekä työntekijöitä että toimihenkilöita, kertoo Nokian viestintäjohtaja Arja Suominen.

– Talossahan on lisäksi muita yksiköitä, esimerkiksi tutkimusta ja kehitystä, joita yt-neuvottelut eivät koske.

Yt-neuvottelujen syynä on Nokian mukaan tehtaan toimintamallin muutos. Salossa keskitytään korkeamman hintaluokan N- ja E-sarjojen laitteisiin, Suominen kertoo.

– Älypuhelimet ovat usein räätälöityjä tuotteita, joihin usein tehdään operaattorikohtaisia räätälöintejä. Silloin tietysti sarjat ovat pienempiä, ja tarvitaan toisen tyyppinen toimintamalli kuin perinteisessä massavalmistuksessa, sanoo Suominen.

Uudistuksien tavoitteena on myös nopeuttaa räätälöityjen älypuhelinmallien tuotantoa. Nokia valmistaa älypuhelimia muuallakin, mutta Salon tehtaassa keskitytään palvelemaan eurooppalaisia ja euraasialaisia operaattoreita.

Nokia teki viime vuonna 10 000 operaattori- ja maakohtaista versiota puhelinmalleistaan.

Lisää Aiheesta
UutinenOvum: Nokia jäi jälkeen tekniikassa (11.3.2010 11:15)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (29)

Huono 0
Salon tehtaan pitäisi loppua pian. Ei tappioita meidän kustannuksella.
sijoittaja
Huono 2
Ei tullut takkia, tuli monot.
John H
Malta odottaa vielä hetki - kyllä se loppuu, sillä kiinalaiset ja intialaiset ovat jo oppineet tekemään myös näitä vaativia (?) älypuhelimia. On vain ajan kysymys, kunnes isänmaalliset johtajat joutuvat sijoittajien painostuksesta myöntämään tosiasiat.
Mölö
Nokian liikevoitto olisi 30 prosenttia korkeampi, jos Nokia jättäisi Suomen kokonaan taakseen. Nokia maksaa Suomelle enemmän mitä se Suomelta saa. Ylisuuri julkinen talous nostaa Suomen hintatasoa ja syö yritysten liikevoitot.
Näin se vain on
Huono 4
Ja mitä kuvittelet saavasi aikaan tuolla kommentilla? Sen että Salon toiminta loppuu? Vai sen että suututat pari uutisenlukia? Todennäköisesti et edes ole mihinkään sijoittanut vaan kiukuttelet vain maailmaa vastaan.
Talonmies
Huono 0
Salon tehtaan pitäisi loppua pian. Ei tappioita meidän kustannuksella.

Olisin tosi varovainen sijoittajana.
Lähes kaikki Länsimaisten yrityksien omistajat ovat vanhoillisia,jäykkiä sekä tietämättömiä mitä on tapahtumassa.

Länsimaalaiset yritykset eivät laske riskejä, lyhyiden voittojen tavoittelu ajaa kaiken edelle.

Mitä tapahtuu jos esimerkiksi Eurooppalaiset yritykset alkavat käyttää materiaaleja, tekniikkaa, ihmisiä ja sitä kautta Yrityksiä jotka toimivat puolittain suljetuilla markkinoilla ?

Noilla yrityksillä voi olla Valtion tuki jos eivät ole suorastaan Valtion omistuksen alla.

Tapahtuu seuraavaa:
Eurooppalaiset yritykset ja omistajat eivät enää pärjää, hinnat ovat niin alhaiset ettei katteet kestä. Eurooppalaiset yritykset ottavat kohta mistä halvimmalla saavat ja se EI ole Eurooppalainen yritys joka tuohon kykenee.

Yritykset jonka omistusportaalla on kärsivällisyyttä odottaa voittoja saavat tulevaisuudessa määrätä hinnat..ei kilpailijoita.

Tuollaisia yrityksiä ei taida olla Euroopassa tai edes Yhdysvalloissa?
Fiktio
Huono 0
Huvittaa nuo herrojen puheet talouden noususta.
Hienosti menee, kun Nokiakin vähentää.
Muut ovat varmaan Nokiaa parempia!
Heikki K
Ei tullut takkia, tuli monot.

Voih, just läpäsin räätälin koilutuksen ja nyt pitäiskin olla jo suutari :(
Huono 0
Tietokone: Nokia vähentää rajusti väkeä Salossa
IT-Viikko: Nokia keskittyy Salossa räätälöintiin
Mikä vaikuttaakaan "uutisointiin"?
Huono 0
Eikös se Kaltsu sanonutkin jokin aika sitten että Salo on Nokialle tärkeä. Bochum -> Jyväskylä -> ????
AlienScum
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949