Ensimmäinen Xbox saa lähtöpassit Livestä
Xboxille annetaan lähtöpassit Livestä 15. huhtikuuta. Samalla päättyy Live-tuki niille alkuperäisille Xbox-peleille, jotka toimivat uudemmassa Xbox 360 -konsolissa, peliuutispalvelu Gameplanet kertoo.
Microsoftin Xbox Live -johtaja Marc Whitten pahoittelee päätöstä Liven katkaisemisesta kirjeessä, mutta korostaa sen tarpeellisuutta.
– Meidän on tehtävä palveluun muutoksia, jotka ovat yhteensopimattomia alkuperäisen Xboxin pelien kanssa.
Viime vuoden puolella Microsoft poisti Livestä joukoittain sellaisia pelikonsoleita, joita on niin sanotusti modattu. Se tarkoittaa, että konsoleilla pystyy esimerkiksi pelaamaan piraattipelejä.
Xbox Livellä on Microsoftin mukaan 23 miljoonaa käyttäjää. Palvelu on mahdollistanut Xboxin omistajille moninpelaamisen verkossa.





























Kommentit (11)
Vain ms voi käsitellä uskollista asiakasta näin.
Jos en ihan näppituntumaani ole menettänyt niin ei siellä pelilistoilla enää näy ihmeemmin vanhallekin konsolille olleita pelejä. Sinällään tietysti harmi että tuo loppuu, mutta tuskin tuota tehtäisiin jos pelaajien määrä olisi suuri.
Se että enteileekö tämä myös sitä että jossain vaiheessa olisi tulossa uusi konsoli ja että Live on ajateltu tukemaan sitten aina kahta viimeisintä versiota jää tietty spekuloinniksi.
Itsellä on myös tuollainen vanha boksi, mutta se on lastenhuoneessa ollut DVD -soittimena ja lasten peleihin, joissa en edes haluaisi lapsia nettipeleihin eikä lasten peleissä ole niitä ollutkaan.
Joten minulta ei tuon vuoksi yöunet mene, mutta joltakulta tietysti voi mennä. Eipä taida nettitukea olla pleikka kakkosessakaan. Tosin se taitaa olla vielä vanhempi kuin eka boksi.
Nähtävästi EI!
Ei, eri suoritin ja ihan eri grafiikat. Jos verkosta alkaa tulla ladattavia verkkopelejejä, niin ne eivät toimi samalla softalla.
Jep ei sitä löydä. Nettipelaajat ovat 360:n käyttäjiä näköjään.