EU hyväksyi Sun-kaupan ehdoitta
Oracle ilmoitti, että EU hyväksyi miljardikaupan ehdoitta. Aikaisemmin oli ollut kinaa Sunin omistaman MySQL:n kohtalosta, kun unioni halusi varmistaa avoimen koodin tietokantayhtiölle tulevaisuuden.
Euroopan komissio selittää päätöstään lehdistötiedotteessa. Komissio halusi tarkastella syvällisesti, johtaako MySQL:n joutuminen Oraclelle kilpailun heikkenemiseen Euroopan talousalueella. Johtopäätös oli, että ei johda.
Komissio katsoo muun muassa, että vaikka suljetun koodin Oracle ja avoimen koodin MySQL kilpailevat joillakin tietokantamarkkinan alueilla, ne eivät ole läheisiä kilpailijoita raskaan sarjan segmentissä.
Komissio löysi MySQL:lle myös varteenotettavan avoimen koodin vaihtoehdon PostgreSQL:n. Sen voi olettaa korvaavan MySQL:n kilpailullista voimaa markkinoilla. Lisäksi komissio olettaa, että MySQL:n eri ohjelmistohaarat voivat kehittyä ajoissa Oraclen haastajiksi. Haaraumat ovat laillisesti mahdollisia MySQL:n avoimen luonteen vuoksi.
Lisäksi komissio vakuuttui Oraclen joulukuisista lupauksista koskien muun muassa MySQL:n tulevien versioiden julkaisua GPL-lisenssin alla.
Oracle odottaa Kiinan ja
Venäjän päätöksiä
MySQL:ään liittynyt tutkinta oli pääsyy, miksi kaupasta päättäminen kesti EU:ssa kuukausia.
Miljardikaupassa Sunin ohjelmisto- ja laiteosaaminen, kuten Java ja palvelimet, yhdistyy tietokantaohjelmistoista tutun suuryhtiön valikoimaan.
Oracle aikoo julkistaa suunnitelmansa Sun Microsystemsin varalle ensi keskiviikon tilaisuudessa.
Oracle ilmoitti lyhytsanaisesti odottavansa Kiinan ja Venäjän hyväksyvän kaupan niin ikään ehdoitta. Yhdysvallat on jo antanut hyväksyntänsä. Kaupan pitäisi olla valmis "pian".
Päivitetty komission mietteillä klo 14.20
































Kommentit (8)
Jepp.
- Solariksen
- Java:n
- X64 raudan (tosin valmistus ulkoistetaan)
= Oracle RAC, jonka kaikki osat ovat sertifioituja ja yhteensopivia.
Voi sieltä tulla myös joku milli Mysql tuesta kaupan päälle vuosittain.
Oraclesta on tullut saattohoitotalo:
JD Edwards
Siebel
Sun
etc.
Maintence-rahaa ilman merkittäviä investointeja
Niin minäkin luulin vielä pari vuotta sitten. Sitten on saanut katsella RACien kanssa puuhastelua, ja käsitys Oraclen laadusta on pudonnut kuin lehmän häntä.
Oraclen tärkein ominaisuus on se että se on kallis. Ja MySQL ei toki korvaa tällä hetkellä klusterioraakkelia, mutta juuri mihinkään muuhun hommaan Oraclella ei kyllä ole tarjota mitään vastinetta rahalle.
PL/SQL sisältää paljon ominaisuuksia joihin MySQL ei vielä taivu ja Oraclen optimoija hakee vertaistaan, missään muussa kannassa et pysty yhtä detaljilla tasolla ohjaamaan moottorin toimintaa tai räätälöimään indeksejä. Suuremmissa business-kriittisissä kannoissa joissa suoritetaan paljon raskasta laskentaa MySQL ei kilpaile Oraclen kanssa.
Pienissä, keskisuurissa ja monissa hajautetuissa toteutuksissa MySQL oli sen verran kustannustehokkaampi vaihtoehto että olisi ollut suorastaan typerää lähteä niitä Oraclen päälle rakentamaan.
Oraclen laadusta ja yleensäkin turhasta kömpelyydestä kehityksen/käytettävyyden/ylläpidon olen täysin samaa mieltä -- ja ylihintaisempaa tuotetta saa hakea. Lisäksi se on reikäisin ja bugisin tuntemistani tietokantamoottoreista, johtuisiko liiasta kompelksisuudesta?
Itse aion jatkaa MySQL:n käyttämistä, tosin mahdollisten kaupallisten hankkeiden osalta täytyy uudelleenarvioida tarpeen mukaan.