Bonon piratismipuheet pöyristyttävät

Markku Ulander/Lehtikuva
Bonon piratismipuheet pöyristyttävät
Bono esiintyi Helsingissä vuonna 1997.
Irlantilaisen U2-yhtyeen nokkamies ja tunnettu hyväntekijä Bono saa niskaansa kritiikkiä. Hän mainitsi Kiinan nettivalvonnan esimerkkinä siitä, miten internetiä voidaan valvoa tiedostonvaihtajien taltuttamiseksi.
Tuomas Linnake
4.1.2010 14:49
Kommentit 103

Bono on huolissaan siitä, että elokuva-ala kokee musiikkiteollisuuden kohtalon ja joutuu pian toden teolla laittoman tiedostonvaihdon kurimukseen. Hän kirjoitti kehityksestä osana The New York Times -lehden laajempaa kolumniaan.

– Varoitus! Ainoa asia, joka suojelee elokuva- ja tv-teollisuutta musiikin ja sanomalehtien kohtalolta, on tiedostojen koko. Kaistanleveyden ikuinen laki kertoo, että olemme vain muutaman vuoden päässä siitä, että tv-sarja 24:n koko tuotantokauden voi ladata 24 sekunnissa, Bono kirjoittaa.

Sen jälkeen hän syyttää "rikkaiden internet-palveluntarjoajien" keräävän voitot taskuun artistien kustannuksella. Bono hahmottelee ratkaisua ja korostaa, että sekä Yhdysvaltain taistelu lapsipornoa vastaan että Kiinan vähemmän kunniakas taisto verkon toisinajattelijoita vastaan todistaa, että sisällön seuraaminen on täysin mahdollista.

Tämä esimerkki yhdessä palveluntarjoajien haukkumisen kanssa on saanut paljon vastalauseita osakseen. Esimerkiksi Cnet News.com pitää mahdollisena, että Bonosta on tulossa seuraava Lars Ulrich. Metallican rumpalin voimakas kritiikki piraatteja kohtaan on voinut karkottaa joitakin faneja.

Musiikkiteollisuus
katsoi peiliin

Bono jätti mainitsematta monien kriitikkojen näkemyksen, jonka mukaan musiikkiala on kärsinyt piratismista osin omien tekojensa seurauksena. Kömpelöjä tiedostojen kopiosuojauksia pidetään laajasti esimerkkinä siitä, miten ala ampui itseään jalkaan. Nyttemmin musiikkiala on siirtynyt selvästi kohti suojaamatonta musiikkia.

Yhdysvalloissa musiikkialaa edustavan RIAA:n lukuisat oikeustoimet tiedostonjakajia vastaan otettiin nekin hyvin ristiriitaisesti vastaan.

U2:n laulaja tiedostaa olevansa itse menestynyt ja totesi haluavansa jonkun muun kuin "ylipalkitun rocktähden" saarnaamaan kuriin laitonta tiedostonvaihtoa.

Lisää Aiheesta
UutinenMyös piraatit rakastavat Avataria (8.1.2010 09:16)
UutinenPiraatit ostavat ahkerasti musiikkia (3.11.2009 09:22)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (103)

Huono 0
Ja samana päivänä uutisoidaan elokuvateattereiden ennätysvuodesta.
kun on pihalla, niin sitten on
Harvoin enää ostan dvd:tä, cd-levyjä sitäkin harvemmin. Kopiosuojaukset ja laki estää nauttimasta ostamaansa tuotetta vapaasti.

Miksi en esim. saisi ostamaani leffaa muuntaa .avi tiedostoksi, tai .mp4 tiedostoksi, jotta leffan katsominen läppärillä tai ipodilla onnistuisi paremmin.
Bono, ole hiljaa
Niinhän se on ollut muusikissa joka vuosi. Aina voitot ovat ollee suunnatoman kovia ja silti ollaan itketty että piratismi syö CD:n myyntiä. Tottakai CD:n myynit ovat tipahtaneet kun ihmiset ovat vaihtaneet iTunesiin.

Bono voisi mennä vähän kansan kanssa puhumaan. Kysymään heidän mielipidettä enne kuin menee laukomaan.
Bono = urpo
Mitä väliä sillä nyt on mitä vauhtia se tulee?

Kaikkien elokuvayhtiöiden ongelmana on se, että niitä elokuvia ei tuoteta yhtä helpossa ja käytettävässä muodossa mitä vastaavat merirosvoalennuksella olevat versiot.

Aina pitää pelleillä joidenkin suojausten kanssa, joista ei loppupelissä ole haittaa kuin loppukäyttäjälle, eli sille rehelliselle kuluttajalle, joka tuotteesta maksaa.

Harvemmin peruskäyttäjä itse rupeaa suojauksia murtamaan, vaan hän hakee valmiin tuotteen netistä, jonka joku muu on jo valmiiksi murtanut.

Kukaan tuskin myöskään haluaa maksaa 30 euroa elokuvasta, minkä luultavasti katsoo kerran tai kaksi. Saman elokuvan voi käydä katsomassa elokuvissa n. 10 eurolla, vähän eri kuin kotona.

Kuka ylipäätään edes haluaa lärätä jotain bluray/dvd-levyjä, kun yhdelle kiintolevylle saa helposti suuren määrän elokuvia, ja niitä voi toistaa HTPC:llä, joka ei ole riippuvainen niistä codeceista tai teksitysformaateista, mitä nyt sattuu mukana olemaan, toisin kuin dvd/bluray-soittimet/mediatoistimet.
Tulevaisuuden media ei tule fyysisessä muodossa.
Taas on todistettu muusikoiden tyhmyys. "Kiinan nettisensuuri on suuri edistysaskel piratismin leikkaamiselle!". Noh, kyllähän sillä piratismi saadaan kuriin ehkä puoleksi vuodeksi ja samalla saadaan kaikki jotka ajattelevat pahaa valtiosta myös pois ihmisten silmistä. Onhan näitä samantyyppisiä ratkaisuja ollut jo kauan, mutta pääsyynä, ettei niitä ole missään kunnolla otettu toimintaan on ollut pelko niiden väärinkäytöstä (ks. jutut Suomen LP-suodatuksesta, jenkkilän ja brittien oikeustaistot oikeasti syyttömiä ihmisiä vastaan, Kiinan nettisensuuri jne.)

Bonolla tuskin on ongelmaa saada hyviä soppareita miltä tahansa levy-yhtiöltä, mutta monikin uusi artistit joutuu tulevaisuudessa niiden 1-3 hittibiisin jälkeen nuoleskelemaan näppejään ja asumaan sillan alla. Yllättäen Bono on ollut jo aikaa yksi suurimmista FAC:in (Featured Artists' Coalition) vastustajista (FAC itse asiassa ajaa sekä kuluttajien että muusikoiden etuja siinä missä RIAA ja vastaavat ajavat puhtaasti levy-yhtiöiden etuja artistien varjolla). Bonolla oli joskus mm. blogi-kirjoitus, jossa hän suoraan haukkui FAC:in jäseniä huonoiksi artisteiksi, jotka eivät välitä itsestään (tosin hiukan tuntuu, että se kuka on hakoteillä ja huono artisti on Bono, ei U2 ole suurempi bändi kuin esim. Iron Maiden, Pink Floyd tai nykyään tuskin edes Radioheadia tunnetumpi. Ja Bono taas taitaa olla aika hemmetisti tuntemattomampi henkilönä kuin Tom Jones, Annie Lennox, Robbie Williams ja moni muu).

Mielestäni Bono voisi hilata irkku-ruumiinsa Kiinaan ja katsoa miten siellä asian laita oikeasti on, ennen kuin alkaa sanomaan mikä on hyvää. Se, että blokataan esim. BBC, NBC, Reuters ja vastaavat nettisivut vain sen takia, että siellä mainitaan Tiibetin kahakoista ja välillä mainitaan se totuus, että Kiina on kommunistinen maa, on aika kaukana ihanteellisesta tilanteesta kaikkien kannalta.

No varmaan EMI, RIAA, Island ja muut tekijänoikeusjärjestöt (RIAAn kaltaiset) ja levy-yhtiöt maksoivat hyvin Bonolle tästäkin blogi-kirjoituksesta.
TT
Onneksi olen aina ollut sitä mieltä että U2 tekee uskomattoman huonoa musiikkia.
TO-mafia
Pöyristyttää juu, niin piraatteja :)
Piraattiuskonnonuhrit ry
Onneksi olen aina ollut sitä mieltä että U2 tekee uskomattoman huonoa musiikkia.

Jep, ja vielä tekotaiteellistä rääyntää!
Liebe ist fyr alle da
Ja samana päivänä uutisoidaan elokuvateattereiden ennätysvuodesta.

Vain Finnkinon ja vain Kävijämääräennätyksestä.

Ennätystulos se ei ole rahallisesti, koska kulut kaikkinensa on noussut viimeisten vuosien aikana huimasti.
Ja onhan se Finnkinollekin "ennätys" kun salien määrä on vuosien saatossa lisääntynyt.
Jepulis
Hyva, nyt on ainakin hyvä syy boikotoida tuota jo muutenkin surkeaa bändiä.
henkilö
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 11 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949