Kiinalainen kirjailija tuohtui Googlen skannauksesta

Lehtikuva
Kiinalainen kirjailija tuohtui Googlen skannauksesta
Kiinalainen romaanikirjailija Mian Mian kohtaa Googlen oikeudessa. Hänen huolenaan on hakuyhtiön suunnittelema laaja verkkokirjasto, johon skannataan miljoonittain teoksia.
Tuomas Linnake
29.12.2009 11:25
Kommentit 3

Mian Mian ja Google ovat tänään vastakkain oikeussalissa Pekingissä, Britannian BBC kertoo. Kirjailija nosti kanteen sen jälkeen, kun Google oli skannannut Book Search -hakupalveluunsa yhden hänen teoksistaan. Mian vaatii noin 6220 euron korvauksia ja julkista anteeksipyyntöä.

Google sanoo poistaneensa kyseisen teoksen palvelustaan. Mutta Book Search on aiheuttanut laajempaakin vastustusta kiinalaisten kirjailijoiden keskuudessa. Lisäksi hanke on saanut osakseen muun muassa Yhdysvaltain oikeusministeriön kritiikkiä ja on herättänyt huolta Euroopan unionissa.

Lisää Aiheesta
UutinenNyt supistaan YouTube-peleistä (31.12.2009 11:45)
UutinenGooglelle rapsahti 300 000 euron sakko (21.12.2009 12:04)
UutinenGoogle koki takaiskun kirjakiistassa (16.11.2009 12:19)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (3)

Huono 0
Mitä? Eikö isommalla ole oikeus ottaa kysymättä kirjailijan teosta ja tehdä sillä mitä lystää, koska on suuri ja varakas?

Mihin tämä maailma on menossa?
Do No Evil
Huono 0
Kiinalaiset käräjillä omista tekijänoikeuksista? Hauskaa.
Huono 0
Mitä? Eikö isommalla ole oikeus ottaa kysymättä kirjailijan teosta ja tehdä sillä mitä lystää, koska on suuri ja varakas?

Kukaan ei ole sitä "ottanut", vaan sisällyttänyt luetteloonsa. Siitä voisi pyytää rahaa.
X
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949