Rollari-klassikko miehen äänellä oli liikaa Gwen Stefanille

Timo Hämäläinen
Rollari-klassikko miehen äänellä oli liikaa Gwen Stefanille
Guitar Hero -pelisarja on ollut Activisionille menestys.
No Doubt -yhtye on vetänyt pelijulkaisija Activisionin oikeuteen. Eniten yhtyettä ärsytti se, että pelissä Gwen Stefani esittää kappaleen Honky Tonk Women miehen äänellä.
Tuomas Linnake
6.11.2009 15:03
Kommentit 8

No Doubt on suivaantunut Activisionille oikeusjutun arvoisesti. Los Angeles Timesin näkemän kanteen mukaan julkaisija on käyttänyt tunnetun yhtyeen virtuaaliversiota väärin vasta markkinoille tulleessa Band Hero -musiikkipelissä.

Yhtye oli omien sanojensa mukaan antanut luvan käyttää bittihahmojaan kolmessa kappaleessaan, mutta pelissä voi soittaa heidän hahmoillaan monien muidenkin artistien kappaleita.

No Doubtin on erityisen vaikea niellä sitä, että sen laulaja Gwen Stefani esittää miehen äänellä Rolling Stonesin kappaletta Honky Tonk Women, jossa lauletaan seksistä prostituoitujen kanssa.

Activisionin mielestä ongelmaa ei ole, koska se katsoo pelin ominaisuuksien pysyvän yhtyeen kanssa allekirjoitetun sopimuksen puitteissa.

No Doubtin ongelma näyttää olevan hyvin samantyyppinen kuin mistä Nirvana-yhtyeen entiset jäsenet valittivat hiljan. He katsoivat, että menehtynyttä Kurt Cobainia käytetään väärin Activisionin toisessa uudessa pelissä Guitar Hero 5:ssä, koska hahmon kanssa voi tulkita muidenkin bändien kuin Nirvanan kappaleita.

Lisää Aiheesta
UutinenXbox-kaahailu kurvasi paalulle (3.11.2009 12:06)
UutinenPelimyynnin kärki uudistui (22.9.2009 10:00)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (8)

Huono 0
No voi herran jestas, palkatkaas äkkiä joku Arto Alapää täältä meiltä hoitamaan asioitanne, niin jo on pelifirmat alta aikayksikön lirissä!

Ei ne lapset edes tunne ketä nämä artistin näköiset bittihahmot siinä pelissä on!
Huono 1
Onkohan tämäkin piilomainos, kun ei edes linkkiä kyseisen laulun kuunteluun tarjota. Ehkäpä se ei ole kuuntelemisen/arvostelun väärtti. Ei sillä, että kyseinen huuhaa peli kiinnostaisi muutenkaan.
Mihin lie tämä nykymaailma menossa
Huono 0
Mitäs tässä sitten mainostettaisiin, jos linkin tarjoaminen sisältöön todistaisi että tässä EI mainosteta mitään?

Aika kummaa logiikkaa. Mutta kumma on myös tämä lakihaaste. Tai no, oudompihan tuo Nirvanan haaste oli.
Chris
Huono 0
Parhaiten tällaiset tilanteet välttää kun ei tee sopimusta ollenkaan.
mä vaan
Huono 2
Ö-luokan artistit yrittää rahastaa pelifirmalta. Säälittävää.
joopa joo
Huono 0
Ö-luokan artistit yrittää rahastaa pelifirmalta. Säälittävää.

miksihän se pelifirma olisi ö-luokan artistien kanssa tehnyt sopimuksia alunperinkään? Harmi sulle kun Suomen markkinat on niin pienet että sun toivomaa Band Hero - Finlanders versiota ei ole tulossa...
Taaahdooon oikeesti olla sinuuun...
Huono 0
on muuten hieno bottivarmistus näissä kommenteissa, kun kysyy aina saman kysymyksen ;)
who's stupid?
Huono 0
Nykyään kaiketi ö-luokan artistin määritelmään kuuluu listaykkösiä, Grammy-palkintoja ja MTV Music Awardeja.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Karkauspäivä tuo Windows 8:n testiin

Markku Ulander / Lehtikuva

Microsoft päästää lataamaan maksuttoman version Windows 8 -käyttöjärjestelmästä 29. helmikuuta.

Applen televisiota voi ohjata käden liikkeellä

EPA

Huhut Applen kehittämästä televisiolaitteesta kiihtyvät. Puheentunnistaja Sirin lisäksi televisio tukee liikeohjausta.

Nokia-pomo: Puhelimet yhä suunniteltu Suomessa

Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

Nokian johtajan Niklas Savanderin mielestä yhtiön puhelimet ovat edelleen suurimmassa määrin suomalaisia tuotteita.

 
Dilbert – 9.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949