Facebook pyrähti 300 miljoonaan käyttäjään

Facebook pyrähti 300 miljoonaan käyttäjään
Iso numero, mutta vasta alku, Mark Zuckerberg aprikoi.
Maailman suurin yhteisöpalvelu Facebook väittää kasvaneensa sadalla miljoonalla käyttäjällä alle puolessa vuodessa. Nyt palvelu ilmoittaa 300 miljoonan rajan rikkoutuneen.
Tuomas Linnake
16.9.2009 10:24
Kommentit 5

– Se on iso numero, mutta me pidämme sitä vasta alkuna tavoitteellemme yhdistää jokainen, palvelun perustaja Mark Zuckerberg muotoilee tiedotteessa.

Facebookin roolia ihmisten yhdistäjänä ja sosiaalisena verkkopalveluna on kuitenkin epäilty, sillä joidenkin mielestä palvelu ei ole niinkään yhteisö, vaan verkosto, jossa ihmiset tuovat esille ennen kaikkea itseään.

Kassavirta
positiivinen

Vuonna 2004 perustetun Facebookin kasvuvauhti vaikuttaa melkoiselta, sillä Facebook ilmoitti päässeensä 200 miljoonaan käyttäjään niinkin äskettäin kuin viime huhtikuussa. Sata miljoonaa uutta käyttäjää saatiin siis alle puolessa vuodessa, kun 100:sta 200:een miljoonaan noustiin alle kahdeksassa kuukaudessa.

Facebook kutsuu kaikkia 300 miljoonaa käyttäjää aktiivisiksi. Palvelun tilastot tarkentavat muun muassa, että 50 prosenttia näistä aktiivikäyttäjistä kirjautuu sisään päivittäin.

Paikallaan olisi tosin tietää, kuinka jyrkkä jako on niihin, jotka perustavat tilin kaverin kutsusta, mutta eivät sen koommin juuri palvelussa käy.

Zuckerberg valottaa myös Facebookin taloutta sen verran, että kertoo palvelun kassavirran kääntyneen positiiviseksi edellisellä vuosineljänneksellä.

– Tämä on tärkeää, koska se alustaa Facebookin nousua vahvaksi ja itsenäiseksi palveluksi pitkällä aikavälillä, kertoo perustaja, jota rahan teko ei ole ainakaan aikaisemmin liiemmin kiinnostanut.

Lisää Aiheesta
UutinenKuka perii Facebook-viestit? (13.9.2009 11:46)
UutinenFacebook sai tauon nettiurkinnasta (11.9.2009 12:49)
UutinenFacebook riisuu itsensä kilkkeistä (11.9.2009 11:15)
UutinenFacebookin päivitykset salakielelle (10.9.2009 15:20)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (5)

Huono 0
Kyllä maailmaan puhetta mahtuu, ja hulluja.

Tähän sopisi että jos kaikki muut hyppäisisivät sillalta alas, hyppäisisitkö sinä?

Minkä takia IT-viikosta on tullut facebookin sanansaattaja, joka viikkohan näitä facebook uutisia tulee.

Hohhoi, mikähän tuossa on se juttu, varmaan jotain elämää suurempaa kun en itse sitä tajua.
Monta ihmeellistä asiaa.
Huono 0
Jipii, nyt jo 300 miljoonaa ihmistä voi testata mikä väri olisit tai mikä on unelma ammatti. Tai lähetellä pikkutyttöjen tapaan haleja ja söpöjä kuvia toisilleen.
nöördie
Huono 0
Ja kun vielä lisäisivät palvelimien määrän vastaamaan käyttäjiä.
facetus
Huono 0
Olisi hauska tietää kuinkapaljon facebookin ylläpoitokulut nousisivat jos vaihtaisivat mikkiksen alustoihin. IIS/MSSQL yms.
Huono 0
Vastaus kaikkiin kysymyksiisi, siksi että Google Wave -palvelu ei ole vielä valmis.
Google Wave tulee ohittamaan suosiossaan muut yhteisöpalvelut koska se nyt vaan on tyhmää käyttää muita.
Google Wave sopii hyvin vaikka yrityksienkin sisäisen käyttöön toisin kuin hyödytön, aikaa tuhlaava, roskalla täytetty Facebook.
http://wave.google.com/
Wave Worshipper
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949