Isolta on vuoden sähköisin

11.9.2009 10:33 Tuomas Linnake

Eteran ja pääkaupunkiseudun uusyrityskeskusten ensi kertaa jakama Vuoden sähköisin yritys -palkinto ojennettiin ohjelmistotalo Isoltalle torstaina.

Palkintokriteerinä oli palkita kuluvan vuoden aikana parhaiten sähköistä liiketoimintaa hyödyntänyt yritys, Etera selvittää. Lisäksi palkittava yritys on käynyt läpi uusyrityskeskuksen neuvontapalvelun tai ollut aktiivisesti mukana uusyrityskeskuksien toiminnassa.

Isolta sattuu myös häärimään sähköisen liiketoiminnan markkinoilla myyden ohjelmistoja tähän tarkoitukseen pk-sektorille. Voittaja äänestettiin uusyrityskeskusten toimitusjohtajien valitsemasta alle kymmenen yrityksen joukosta.

Pk-sektorin sähköisen liiketoiminnan kehitys on noussut viime aikoina kriittiseen tarkasteluun muun muassa, kun valtion rahankäyttö kehityksen tukemiseksi on katsottu tehottomaksi.

Keskinäisen eläkevakuutusyhtiö Eteran asiakaspäällikkö Riku Koivusalo toivoo yrityksiltä lisää rohkeutta.

– On hyvä, että valtio tukee tällaista kehitystä, mutta yrittäjältä pitää itse tulla se halu ottaa uutta tekniikkaa käyttöön. Se vaatii tiettyä rohkeutta, jota ilmeisesti vaaditaan vielä jonkin verran lisää, Koivusalo pohtii.

Uusyrityskeskustoiminta on täyttämässä Suomessa 20 vuotta. Suomen Uusyrityskeskukset ry on alueellisten Uusyrityskeskusten yhteistoimintajärjestö.

| Edellinen juttu | Seuraava juttu

Jutut aihepiireittäin

Siirry mobiiliversioon

Siirry graafiseen versioon


Tekstiversio | Copyright Taloussanomat Oy