Elisa ohitti Soneran kännykkäliittymissä
Viestintäviraston tänään julkistaman markkinakatsauksen (pdf) mukaan matkaviestinliittymien lukumäärä kasvoi vuoden ensimmäisen puoliskon aikana vajaat seitsemän prosenttia, ja kesäkuun lopussa Suomessa oli lähes 7,3 miljoonaa matkaviestinliittymää.
Liittymämäärillä laskettuna suurimpien matkaviestinoperaattoreiden järjestys muuttui Elisan noustessa markkinaosuudeltaan suurimmaksi 38 prosentillaan. TeliaSoneran noin 36 prosenttia seurasi DNA:n 23 prosenttia.
Viestintävirasto näki ensimmäisellä vuosipuoliskolla merkkejä kilpailun piristymisestä matkaviestinmarkkinoilla. Matkaviestinnumeroita siirrettiin noin 40 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna vastaavana ajankohtana.
Alle kaksi megabittiä
yhä yleinen nopeus
Elisa on suurin myös laajakaistaliittymissä, joskin menetti prosenttiyksikön DNA:lle viime vuoden lopusta. Kesäkuun päättyessä Elisalla oli 32 prosenttia markkinoista, Soneralla noin 30 prosenttia ja DNA:lla noin 17.
Suomessa oli kesän jälkeen lähes 2 250 000 laajakaistaliittymää, mikä oli seitsemän prosenttia enemmän kuin vuoden 2008 lopussa. Kasvun selittävät suurimmilta osin 180 000 kappaleella kasvaneet mobiililaajakaistaliittymät.
Mobiililiittymät sivuuttaen, laajakaistaliittymistä lähes 60 prosenttia oli edelleen yhteysnopeudeltaan 2 Mbit/s tai sitä nopeampia. Tasan tai yli 10 Mbit/s laajakaistaliittymiä oli kesäkuun lopussa noin 10 prosenttia, ja tasan tai yli 100 Mbit/s laajakaistaliittymiä oli noin yksi prosentti, Viestintävirasto kertoo.
Merkittäviä muutoksia nopeuksiin ei ole viime vuoden lopusta tapahtunut, ja alle 2 Mbit/s laajakaistaliittymiä oli hieman yli 40 prosenttia.
Asiakaspalvelu
paranee
Teleoperaattorien pitkään parjattu ja entistä maksullisemmaksi muuttunut asiakaspalvelu on uusien lukujen mukaan paranemaan päin.
Matkaviestinverkossa vuoden ensimmäisellä ja toisella neljänneksellä esimerkiksi Ålands Mobiltelefonin, Aina Groupin ja DNA:n keskimääräiset vastausajat ovat olleet tasaisesti alle minuutin.
Keskimääräiset vastausajat olivat DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja TeliaSoneran kohdalla parantuneet vähintään 25 prosenttia vuoden 2008 huonoimpaan arvoon verrattuna. Tele Finlandkin pääsi jo alle minuutin keskimääräiseen vastaustaikaan kesäkuussa kärsittyään ongelmista alkuvuonna.
Yli 80 prosentilla laajakaistapalvelun tarjoajista asiakaspalvelun keskimääräinen vastausaika oli alle minuutin vuoden ensimmäisellä ja toisella neljänneksellä.
Asiakaspalvelun keskimääräiset vastausajat DNA:n, Elisan, Saunalahden, TeliaSoneran ja Welhon kohdalla olivat parantuneet vähintään 25 prosenttia vuoden 2008 huonoimpaan arvoon verrattuna.
Teräväpiirto
hidastelee
Markkinakatsauksen mukaan kotitalouksien valmius vastaanottaa teräväpiirtolähetyksiä yleistyy hitaasti, sillä teräväpiirtovirittimellä varustettuja digisovittimia ei ollut touko-kesäkuun vaihteessa kuin kuudella prosentilla tv-talouksista. Teräväpiirtonäytöllinen litteä televisio kuitenkin löytyi noin 27 prosentista tv-talouksia.
Ainalla
vaikeaa
Suomen yhdentoista suurimman teleyrityksen investointimahdollisuudet ovat säilyneet pääasiassa hyvinä, ja yritysten kannattavuutta, omavaraisuusastetta ja luottoluokituksia voidaan pitää erittäin hyvinä, Viestintävirasto korostaa. Erityisesti huomiota herätti lähes kaikkien yritysten kohdalla suuri omien varojen määrä.
Ainoan poikkeuksen taulukossa tekee viime vuonna tappiollinen Aina, jonka investointitarpeet lasketaan korkeiksi, mutta investointimahdollisuudet eivät kuitenkaan yllä hyvälle tasolle.
































Kommentit (29)
Hinta - Ei, Kuuluvuus - Ei , ipho.. - Ei.
Sonera pelaa ikäihmisten kustannuksella, aikaansa seuraava on vaihtanut nylkyrifirmasta liittymänsä jo aikoja sitten.
Ja muutenkin vain kaikki kalliimpaa, mahtaa olla muutenkin suurin osa soneran liittymistä ihmisillä, jotka silloin kun kännykät yleistyivät laittoivat liittymänsä niihin aikoihin ns. ainoan oikean telen/soneran nimiin :)