Facebook varoittaa ostamasta ystäviä
USocialin pyrkimyksenä näyttää olevan aina vain isompien yhteisöpalvelujen tontille astuminen ja "myynnissä"-kyltin pystyttäminen. Firma aloitti uutisäänten myymisellä Digg.comissa, siirtyi Twitteriin seuraajia myymään ja on nyt aloittamassa ystävien ja fanien myymisen Facebookin käyttäjille.
Vaikka idea "ystävien" ostamisesta kuulostaa vieläkin kummallisemmalta, kuin firman aiempi keksintö "seuraajien" ostamisesta Twitteriin, luottaa uSocial asiakkaita löytyvän. Esimerkiksi tuhannen kohdennetun Facebook-ystävän paketti maksaa noin 125 euroa.
– Facebook on erittäin tehokas markkinointiväline. Ainoa ongelma on, että suuren yleisön tavoittaminen voi olla äärimmäisen vaikeaa, missä me astumme kuvioihin, uSocialin pääjohtaja Leon Hill sanoo tiedotteessa.
Tili voidaan
sulkea
USocial sanoo ottavansa vastaan tilauksia, vaikka yhtiöllä ei CBS4.comin mukaan ole yhteistyötä Facebookin kanssa. Yhteisöpalvelu tyrmääkin ystävien ostamisen ja varoittaa siihen ryhtyviä: profiilit saatetaan sulkea pysyvästi.
– Olemme juuri aloittamassa tutkinnan, mutta on selvää, että potentiaalisten asiakkaiden tulee olla varovaisia, johtaja Barry Schnitt Facebookista toteaa. Hänen mukaansa uSocialin palveluja käyttävien saatetaan todeta rikkovan Facebookin sääntöjä.
Schnitt kyseenalaistaa kepulikonstein hankittujen Facebook-ystävien arvon, sillä he saattavat loppujen lopuksi olla jopa haitaksi asiakkaan tavoitteille.
USocial vakuuttaa kuitenkin, että sen palvelu on täysin laillinen.
































Kommentit (9)
uSocial on mainostoimisto. Päättele siitä ovatko asiakkaana no-lifet vai mainostajat.