Kiinalaisyhtiö ostaa osia Sescasta
Yrityskaupan myötä Neusoftin omistukseen siirtyvät Sesca-konserniin kuuluvat Sesca Mobile Software Oy, Almitas Oy ja Romaniassa sijaitseva Sesca Technologies SRL. Yhtiöiden 280 työntekijää siirtyy Neusoftin palvelukseen, tiedote kertoo.
Sescan uuden liiketoimintastrategian mukaan yhtiö keskittyy jatkossa energia- ja prosessiteollisuuden järjestelmiin, palveluihin ja ohjelmistoihin. Kaupan jäljiltä Sescaan jää noin 300 työntekijää Suomessa, Ruotsissa ja Tšekin Tasavallassa.
– Sescan energia- ja prosessiteollisuuden ja telekommunikaatioteollisuuden liiketoimintojen välillä ei ollut yhtiön kasvustrategian kannalta riittävää synergiaa, Sesca Groupin hallituksen puheenjohtaja Jarmo Leino perustelee kauppaa.
Leino sanoo kysyttäessä, että Neusoftin kiinnostus lepää pitkälti työntekijöiden henkilökohtaisessa osaamisessa. Kaupan ei siis hänen mukaansa tarvitse aiheuttaa hälytyskellojen soimista henkilöstön keskuudessa. Neusoft on kiinnostunut myös Sescan asiakassuhteista.
"Maailmanluokan
osaamista"
Maailmanlaajuisesti toimivan Neusoftin odotetaan tuovan matkapuhelinohjelmistojen suunnittelu- ja testausliiketoiminnalle välttämättömiä resursseja ja uudenlaista osaamista kilpailtaessa avainasiakaskentän alihankintaprojekteista.
Neusoftin mukaan Sescan osaaminen matkapuhelinohjelmistojen kehityksessä ja testauksessa on maailmanluokkaa. Yhtiö näkee myös mahdollisuuksia laajentaa yhteistyötään Sescan kanssa muilla liiketoiminta-alueilla.
Neusoftin palveluksessa on yli 15 000 työntekijää. Kauppa, jonka arvoa ei paljasteta, edellyttää Kiinan kilpailuviranomaisten hyväksyntää. Hankinta lienee kuitenkin sinetöity jo syksyn aikana.


























_Bridge_river_view_2008-09-18.jpg&w=48)






Kommentit (2)
Jos tavoitteena on alkaa Nokian embedded SW partneriksi, niin Neusoft ei tiennyt mitä teki :-)
Jos heillä on tavoitteena räätälöidyt embedded tuotteet, niin siinä tapauksessa tilanne voi olla valoisampi.