Lehti: Microsoft haastaa ensin Androidin, sitten iPhonen

Aleksi Moisio
Lehti: Microsoft haastaa ensin Androidin, sitten iPhonen
Microsoftilta odotetaan kaksitahoista strategiaa Windows Mobile -käyttöjärjestelmän pelastamiseksi.
Tuomas Linnake
20.8.2009 12:11
Kommentit 59

Nimeämättömät lähteet taiwanilaisissa matkapuhelinvalmistajissa arvioivat DigiTimesille, että Microsoftin mobiili-isku on kaksiosainen. Ensiksi pyritään haastamaan Google-vetoinen Android-käyttöjärjestelmä ja sitten Applen iPhone-älypuhelin.

Keskiössä on muotiin noussut tapa käyttää älypuhelimia sormikosketuksella. Apple näytti vuosia sitten suunnan, johon Microsoft on reagoinut arviolta hitaasti. Samaa kritiikkiä on esitetty myös esimerkiksi Nokiaa kohtaan.

Windows Mobilelle
povattu loppua

Microsoftin odotetaan julkaisevan lokakuun alussa Windows Mobile 6.5:n, joka tarjoaa nykyistä parempaa sormikosketusta. Taiwanilaislähteiden mukaan softaa täydennetään ensi helmikuussa päivitysversiolla, joka toisi mukaan etenkin Androidia hätistelevän "kosketuskäyttöliittymän".

Ensi vuoden lopulle ajoitettu Windows Mobile 7 olisi puolestaan Microsoftin varsinainen nyrkki iPhonea vastaan. Käyttöjärjestelmä ei korvaisi versiota 6.5, vaan sitä halvennettaisiin seiskan julkaisun yhteydessä.

Microsoftin usko koko Windows Mobile -tuotteeseen on kyseenalaistettu sen jälkeen, kun yhtiö kertoi tuovansa Office-ohjelmistonsa Nokian Symbian-laitteisiin.

Gartnerin analyytikko Nick Jones meni niinkin pitkälle ensiarviossaan, että piti Windows Mobile -saagan päättymistä mahdollisena.

Lisää Aiheesta
UutinenFogScreen halpeni alle 20 000 euroon (19.8.2009 14:28)
UutinenKosketusnäytöt yleistyvät roimasti (19.8.2009 11:46)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (59)

Huono 0
LOL!

Voi Microsoft parka. Ballmerilla näitä harhaluuloja sitten löytyy.

Sille reppanalle voisi joku kertoa, että peli on jo aikaa sitten menetetty.

Sen henkilääkäri voisi myös tarkistaa Ballmerin lääkityksen. Toisaalta siltä saa nyt sen verran hyvät naurut, että se voisi ehkä hankkia uuden uran koomikkona ennen, kuin se lukitaan hullujen huoneelle.
päivän parhaat naurut!
Mikrosoftin strategia on jo kauan ollut haastaa kilpailijoita. Onko haasteet jo toimitettu? Entä jos vaihteeksi pyrkisivät tekemään omista tuotteista kilpailukykyisiä ja jättäisivät nämä oikeusjutut vähemmälle kun sielläkin tuntuu tulevan tällä hetkellä turpaan?
JepJep
En nyt tähän hätään keksi mitään vähemmän kiinnostavaa kuin Windows Mobile.
Hahhah, mikkisofta se ei vaan opi. Siitä vaan painimaan Googlen kanssa - tulee nenä kipeäksi.
pataan tulee niin että soi
Haastamisen olisi pitänyt tapahtua jo. Nyt pitää haastaa tuotteet jotka tulevat markkinoille jouluksi. Jos siihenkin reagoidaan kahden vuoden viiveellä niin hitto. Pirkka-menetelmä, jossa katsotaan mikä myy ja sitten aletaan suunnitella samankaltaisen tuotteen valmistusta, ei ole enää nykyisin toimiva konsepti. Ja niille, joiden mielestä pyörää ei tarvitse keksiä aina uudestaan - valitan, se on pakko keksiä aina uudestaan.
g-sus
Huono 7
Tänään maapallo, huomenna universumi.
Että sellanen plääni
Applella ja Googlella ollaan varmaan kauhun kangistamia.

Nyt kun Word pantiin jäähylle, huomaavat ihmiset kuinka kiva on elää ilman Mikrosoftia. Kuka haluaisi windowsin vielä taskuunsakin.
Vapaa
Loistava strategia, Mobile 7 haastaa iPhonen 2010 sellaisena kuin iPhone oli 2007 tai 2008...

Kai Ballmer antaa mahtikäskyn Googlelle ja Applelle lopettaa softakehitys siksi aikaa, että Microsoft ehtii kopioida itsensä ajan tasalle...
MacFinn
En nyt ihan ymmärrä näitä pilkkalauluja, kirjoittelut ovat aika näköalattomia. Microsoftille tietty kuuluu naureskella, se taitaa olla samanlainen kansanhuvi kuin Noksun ivaaminen. Mitään ei vielä ole "lopullisesti" hävitty tai voitettu, ICT alalla on aina jatkuva taistelu ja hetken, vuoden kenties muutaman päästä "voittanut" järjestelmä/tuote on hävinnyt. Onko joku nähnyt Android -puhelimia, ostanut tai peräti käyttänyt ? Käsittääkseni Apple kehitti puhelimensa aikalailla puhtaalta pöydältä. Kuka voi väittää ettei sama onnistuisi joltain muultakin yritykseltä ? Vai onko Apple imuroinut kaikki maailman parhaat tuotekehittelijät palkkalistoilleen ja muiden on turha edes yrittää mitään ? Epäilempä.
Ari
Eiköhän tämä älypuhelinten markkinat ole ollut niin pientä tähän asti, ettei MS ole vaivautunut..

MS olisi helppo tehdä killerilaite, mutta heti itketään jokataholta, kun oma sitten ei myy.

Nyt sitten 7 tulee ja on lähes nykyisen ZuneHD kaltainen+3G+HDkamera ym. mitä nyt laitevalmistajat haluaa sisällyttää..

Hinta on se mikä on aina MS Kohtuullinen!
Powered by Tecra 2xArm
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Aasialaiset odottavat vesi kielellä Nokian tilauksia

Lehtikuva

Aasiassa toimivat alihankkijat Foxconn ja Compal odottavat lisää tilauksia Nokialta, kertoo Taiwanissa ilmestyvä Digitimes.

Helsingin pörssi menettää yhden it-yhtiön

Helsingin pörssin listayhtiöiden määrä kutistuu yhdellä tänään, kun ohjelmistoyhtiö Teklan pörssitaival päättyy.

TeliaSonera lykkää mobiililompakkoa

Mikko Stig/Lehtikuva

Teleoperaattori TeliaSonera ei saa Ruotsiin tarkoitettua mobiilia lompakkoaan valmiiksi luvatussa ajassa.

 
Dilbert – 11.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949