Michael Jacksonille ostettiin seuraajia Twitteriin?

Michael Jacksonille ostettiin seuraajia Twitteriin?
Vihaista palautetta osakseen saanut australialaisyritys väittää myyneensä valtavasti seuraajia pop-tähti Michael Jacksonin Twitter-tilille.
Tuomas Linnake
10.8.2009 13:18
Kommentit 11

Edesmenneen artistin Twitter-tilille ollaan toimittamassa kaikkiaan 25 000 maksettua seuraajaa, uSocial retostelee.

– En voi myöntää, että olisimme olleet tekemisissä suoraan Michael Jacksonin kanssa, joskin olimme hiljattain yhteydessä erääseen hänen perheessään, uSocialin pomo Leon Hill sanoo tiedotteessa.

Tämä perheenjäsen antoi uSocialille väitetysti tehtäväksi Twitter-kampanjan toteuttamisen Jacksoniin liittyvällä tilillä.

USocial ei piittaa
Diggin uhkailusta

Kuten uSocial itsekin tuo tiedotteessaan esille, pidetään seuraajien hankkimista rahalla eettisesti arveluttavana. Koko yhtiö itsessään on ollut alusta alkaen riidelty. USocial hankkiutui vaikeuksiin hiljattain Digg.comin kanssa aloitettuaan äänten myymisen Diggissä julkaistuille jutuille.

Digg on vaatinut lakimiestensä voimin uSocialia lopettamaan tämän toiminnan, mutta yhtiö sanoo jättäneensä vaatimukset huomiotta. USocial vakuuttaa, ettei toimintojen lopettamisesta ole näkyvissä merkkiäkään.

Lisää Aiheesta
UutinenTwitter kaipaa suomalaisia julkkiksia (20.7.2009 11:53)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (11)

Huono 0
Miten tästä uutisesta jää jotenkin sellainen fiilis että se on kirjoitettu suunnilleen puolesta välistä eteenpäin?
Jimbo
En ymmärtänyt mikä tässä jutussa oli se juttu?
kelkasta pudonnut?
Nyt en kyllä ymmärtänyt tästä uutisesta mitään. Ööh?
Älä oo öö?
Mä en kanssa tajunnu tästä jutusta mitään, olenkohan pudonnut kehityksen kelkasta.
ikäloppu
Huono 6
Oho, Twitterissä maksettuja käyttäjiä. Olipa uutinen.
Njoo
Huono 3
Oho, Twitterissä maksettuja käyttäjiä. Olipa uutinen.
Joo. En itse käyttäisi vaikka maksettaisi. Onko mikään ihme että muille pitää maksaa?
Huono 5
Arvaa kiinnostaako joku twitter,naamakirja ym
,,,
Huono 8
Arvaa kiinnostaako joku twitter,naamakirja ym

Näyttää kiinnostavan aika monia... mutta ainahan löytyy niitä, jotka haluavat olla erilaisia! :p
ihmisessä on jotain outoa, jos häntä ei löydä FB:stä
Huono 1
Muttäh?

"Miksi" on mielestäni mielenkiintoisempi kysymys: Mitä lämpöä se Mikkelin perikunta tästä saa, jos 25'000 ihmistä till seuraa ko. tiliä Twitterissä? Rahallista tuskin ainakaan, kun eihän ne Twitterit itsekään ole vielä keksineet mitään businesmallia.
Ulkomaan Ulla
Huono 1
Jos oikein tiedän niin twitteriin on mahdollista saada toiminto joka lisää mainoksia viestien väliin. Siitä saa sitten twittarikin rahaa.
ööö
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949