EU kuulee kirjailijoiden Google-murheet
Talouslehti Wall Street Journalin mukaan komissio ei ole tässä vaiheessa käynnistämässä varsinaista tutkintaa Googlen hankkeesta skannata ja tarjota valtavasti kirjoja netissä. Komissio pyrkii vain selvittämään faktat.
Syyskuun tilaisuuteen osallistuvat kirja-alan edustajat ovat jo saaneet kutsun. Myös Google on osallistujien joukossa.
Orvot teokset
askarruttavat
Taustalla on Google Books -palvelu ja siihen liittyvä sopimus, jonka yhtiö teki Yhdysvaltain kirja-alan kanssa lokakuussa. Google sovitteli riidat luvattomista skannauksista 125 miljoonalla dollarilla.
Kriitikot eivät pidä siitä, että Google saisi oikeuden levittää sellaisia "orpoja" teoksia, joiden tekijänoikeuksien haltijoita ei tunneta. Mutta Google katsoo, että sen skannaukset tuovat kirjastojen hyllyille hukkuneet miljoonat teokset paremmin saataville tarjoten julkaisijoille ja kirjailijoille uusia tulonmahdollisuuksia.
Yhdysvalloissa oikeusministeriö on epäillyt Googlen sopimuksen rikkovan kilpailulakia.































Kommentit (5)
Tuo päätös noista "orvoista" kirjoista on aika ymmärrettävää, kun ei voida osoitaa kenenkään omistavan ko oikeuksia, ei silloin kukaan voi (todistettusti) kärsiä vahinkoakaan.
Kyllä se minusta on väärin että joku tienaa teoksella jolla ei ole tunnettua tekijää. Kultuurin ja tiedon vapaus syntyy luottamuksesta johon kuluu myös se että jonkun työtä ei käytetä luvatta tuloksen tekemiseen. Vai luuletteko että Google skannaa kirjoja hyvää hyvyyttään. Tälläiset hankeen ovat omiaan tuhoamaan luottamusta ja sitä kautta halua luoda kulttuuria.