Jungnerin nettivideossa soi korvaamaton musiikki

Lehtikuva
Jungnerin nettivideossa soi korvaamaton musiikki
Mikael Jungnerin mukaan asia pitää selvittää.
Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner julkaisi Googlen YouTube-palvelussa rakkausvideon, jonka musiikista hän ei ole maksanut tekijänoikeuskorvauksia.
Tuomas Linnake
2.7.2009 13:38
Kommentit 38

Helsingin Sanomien mukaan videossa soi Frankie Goes to Hollywood -yhtyeen hitti The Power of Love.

Yleisradio on itse aikaisemmin kritisoinut YouTubea tekijänoikeusrikkomuksista, esimerkiksi Kummeli-sketsien luvattomasta näyttämisestä.

Mikael Jungner selitti Helsingin Sanomille, ettei hän maksanut käyttämästään musiikista tekijänoikeuskorvauksia, koska hän oli videon tehdessään ulkomailla. Hänen mukaansa "asia pitää selvittää".

Toimitusjohtaja tähdensi, että hän ja Yle noudattavat tekijänoikeuksia "viimeisen päälle". Hän toisti Ylen aikaisemman vaatimuksen, että nykyisestä laittomasta aineistokäytöstä pitäisi päästä eroon.

Lisää Aiheesta
UutinenYlen Jungner haaveilee SuomiTubesta (17.2.2010 08:33)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (38)

Huono 0
Maksuja tietysti pitää maksaa koko YouTuben potentiaalisen katsoja-/kuuntelijakunnan mukaan. Mikäs se maailman väkiluku nyt olikaan?
Äläs nyt, eivät ne säännöt koskaan ennenkään ole noita kyttääjiä itseään koskeneet.
maksu tulisi maksaa VAIN kaupallisesta käytöstä. Toisin sanoen, jos video on tehty ansaintatarkoituksessa. Typerää rankaista yksityistä kuluttajaa moisella korvauksella. Moni videon katsova voi päätyä jopa ostamaan kyseisen kappaleen. Moni jättää tämän typerän maksun takia musiikin videoistaan poiskin.
Ö
Eiköhän tämänkin pellen olisi jo aika erota, ainoat ansiot ovat täyte juorulehtien palstoilla. Ammattitaidoton urpo.
Postipekka
Tekijänoikeus on liian vahva.Nyt on saatava nopeasti lakimuutos Lex Karpela on säädetty vääryydellä, täällä on vain kaksi maksajaa kuluttaja ja veronmaksaja.
Eiköhän tämänkin pellen olisi jo aika erota, ainoat ansiot ovat täyte juorulehtien palstoilla. Ammattitaidoton urpo.

Itse asiassa Jungner on hyvä esimerkki siitä, kuinka pahasti tekijänoikeudet ovat vanhentuneet, koska hänenkään asemassaan oleva ei näe mitään väärää tällaisessa toiminnassa.
Yle urputtaa että sen omistamaa sisältöä jaetaan youtubessa ilman lupaa.
http://www.digitoday.fi/viihde/2006/10/11/yle-ja-mtv3-kieltavat-ohjelmansa-youtubelta/200617449/66

Samalla kyseisen lafkan pomo tekee samaa eikä edes ymmärrä tehneensä mitään väärää.

Ei mulla muuta, mutta tämä on hyvä esimerkki tekijänoikeuslain toimimattomuudesta ja siitä miten se ei todellakaan sovellu nykyajan tietoyhteiskuntaan.

monni
Ha Ha Ha!
tehkää niinkuin minä sanon..
Siellä ylkä, missä...
Buahahahaa...
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949