"Sonera pakottaa huonompaan liittymään"

Pekka Sakki / Lehtikuva
Vihreät luottaa vaikean tilanteen korjaantuvan sadan megabitin yhteydet tuovan kansallisen laajakaistahankkeen myötä. Mutta ennen sen toteutumistakin on riittävän nopeat yhteydet turvattava muutaman vuoden mittaisella välikaudella.
Vihreät on huolissaan TeliaSoneran toimista maaseudulla. Sinne on saatu lankaliittymien avulla toimivat ja kohtuuhintaiset internet-yhteydet, mutta nyt Sonera on purkamassa lankaverkkoja ja siten myös niiden varassa toimivat laajakaistayhteydet joudutaan sulkemaan.
Tuomas Linnake
30.4.2009 14:38
Kommentit 33

Vihreiden puoluehallitus otti tänään kantaa TeliaSoneran hankkeeseen siirtää tuhansittain väkeä syrjäkylillä langattomiin yhteyksiin. Sonera sanoi eilen, että tämä tekniikan muutos on edennyt "hallitusti".

Sonera on sitoutunut omien asiakkaidensa osalta siihen, että se ei pura kiinteää verkkoa, mikäli se ei pysty tarjoamaan tilalle yhtä nopeaa yhteyttä. Vihreät kuitenkin painottaa, ettei sitoumus koske niitä, joilla on käytössään Soneran verkkoa vuokranneen toisen operaattorin liittymä. Tällaisia liittymiä on 5 000–8 000.

– Kuluttajien oikeuksien kannalta on ongelmallista, että TeliaSonera pakottaa lankaverkkoa vuokranneiden operaattoreiden asiakkaat selvästi huonomman liittymän käyttäjäksi ja asiakkaalle koituu muutoksesta suuret kulut, julistaa Vihreiden varapuheenjohtaja Jyrki Kasvi kannanotossa.

Kallis,
vai kalliimpi?

Vihreiden puoluehallitus edellyttää, että valtiollisesta monopolista nykyiseen asemaansa päätynyt yhtiö kohtelee kaikkia lankaverkkonsa käyttäjiä tasapuolisesti, olivatpa nämä suoraan Soneran tai yhtiön lankaverkkoa vuokranneiden operaattoreiden asiakkaita.

Lankaverkkojen tilalle tarjottava @450-yhteys voi olla lankaverkkoa merkittävästi hitaampi ja sen hinta nousee päätelaitteen, antennin ja liittymismaksun vuoksi useampaan sataan euroon. Joissain paikoissa toinen vaihtoehto on valokuituyhteys, jonka hinta voi kuitenkin kohota jopa 5000 euroon.

Lisää Aiheesta
UutinenSoneran toimilupaan tuli nopeusehto (29.4.2009 15:26)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (33)

Huono 0
Voitaisiinko myydä lisää ydintoimintoja ulkomaille? Valtion rautatiet ja postin vaikkapa??
Kekkeruusi
Voitaisiinko myydä lisää ydintoimintoja ulkomaille? Valtion rautatiet ja postin vaikkapa??

Myydään Suomen hallitus Venäjälle?
juupatijuu
Kun Sonera vietiin pörssiin, missä olivat kaikki jälkiviisaat, esimerkiksi nimimerkki Kekkeruusi?
Pyristelkää vaan, passka on housuissa jo
sonera ei edes pakottanut täällä korvessa vaihtamaan 40eur kuussa maksavaa 1-megaista liittymää, mutta silti vaihdoin sen dna:n 3g-yhteyteen joka on puolet halvempi ja toimii ainakin yhtä hyvin.
sju
Eiköhän siirretä nämä syrjäseudulla asuvat ihmiset osaajakeskuksiin :D
Rotta
sonera ei edes pakottanut täällä korvessa vaihtamaan 40eur kuussa maksavaa 1-megaista liittymää, mutta silti vaihdoin sen dna:n 3g-yhteyteen joka on puolet halvempi ja toimii ainakin yhtä hyvin.

Joka paikassa ei toimi nämä mokkulat, ainakaan megan nopeudella. Jos ei ole 3g peittoa, on mokkula täysin turha.
as
Jos Sonera ei halua / pysty ylläpitämään
yksinkertaista parikaapelia maaseudulla,
tulisi sen lahjoittaa kaapelit takaisin maaseudun väelle.
Ilmaiseksihan se on ne saanutkin.
Ylläpitäisivät sitten vain liityntäpistettä jossakin.
Kelaperse
Joissain paikoissa toinen vaihtoehto on valokuituyhteys, jonka hinta voi kuitenkin kohota jopa 5000 euroon.
kuitu
Tarkoitukseni oli sanoa, että en pitäisi valokuituyhteyttä keskivertoa huonompana vaihtoehtona. Ainakaan teknisesti. Mutta se on vain niin ikävän kallis.
kuitu
Jos Sonera ei halua / pysty ylläpitämään
yksinkertaista parikaapelia maaseudulla,
tulisi sen lahjoittaa kaapelit takaisin maaseudun väelle.
Ilmaiseksihan se on ne saanutkin.
Ylläpitäisivät sitten vain liityntäpistettä jossakin.

Siellä on varmaan suorastaan jonossa väkeä hoitamaan noita roikkuvia johtoja. Luovuttaminen tulisi varmaan purkutöitä halvemmaksi, joten varmaan mieluusti kyllä antaisivat.
ruostejohto
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Angry Birds -huijari sai 50 000 punnan sakon

Lehtikuva

Iso-Britannia pysäytti nopeasti juonen tienata rahaa Angry Birdsin ja muiden suosittujen sovellusten varjolla. Mutta huijaus koski lukuisia muitakin maita.

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Tässä syy Nestespoil.comin sulkeutumiseen

Ruutukaappaus

Neste Oil aloitti oikeustoimet Loopiaa vastaan ennen kuin palveluntarjoaja sulki Nestespoil.comin.

 
Dilbert – 28.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949