Monty mullisti IT Millin läpinäkyväksi
Avoimen koodin ohjelmistoja kehittävä IT Mill valittiin vuoden 2008 ict-teoksi varsinaissuomalaisen ict-alan kehityksen edistäjänä. Palkinnon myönsi Turun kauppakamari ja sen ict-valiokunta.
Toimitusjohtaja Joonas Lehtinen kertoo tunnetun open source -hahmon Michael "Monty" Wideniuksen mukaantulon viime syyskuussa muuttaneen yhtiötä jo muutamassa kuukaudessa entistä avoimemmaksi.
– Näkyvin vaikutus on ollut täydellisen läpinäkyvyyden tuominen kaikkeen tekemiseemme. Tuotekehityssuunnitelmat ovat luettavissa web-sivuillamme heti samalla, kun niitä vasta ollaan brainstormaamassa.
ORG ja
COM
Lehtinen mainitsee Montyn tuoneen yhtiön sisälle paljon näkemystä siitä, kuinka tärkeässä roolissa yhteisö on. IT Mill on uudistanut organisaatiojakonsa, ja myynnin ja markkinoinnin sijasta yhtiössä on nyt ORG- ja COM-yksiköt.
– ORG-yksikön ainoana tavoitteena on palvella ohjelmistokehittäjiä avoimen lähdekoodin yhteisön kasvun toivossa - ilman mitään kaupallisia tulostavoitteita. COM taas vastaa kaikesta markkinoinnista ja myynnistä, joka tähtää liikevaihdon kasvattamiseen. Ulospäin tämä muutos on näkynyt merkittävästi markkinoinnissamme - viestimme kehittäjätapahtumissa on entistä kirkkaampi, Lehtinen uskoo.
Toimitusjohtaja sanoi vielä viime syyskuussa, että MySQL:n sulautuminen Sunin myyntikanavaan on esimerkki sellaisesta yhteistyömallista, mitä ei ole mitenkään poissuljettu IT Millissä. Sittemmin avainhenkilöt, kuten Monty itse, ovat jättäneet MySQL:n, koska olivat pettyneitä Sunin kohteluun.
Vieläkö tällainen yhteistyömalli on pöydällä, Joonas Lehtinen?
– Emme ole poissulkeneet mitään vaihtoehtoja, Lehtinen vastaa tiedostaen kommenttinsa ympäripyöreyden.
Avoin koodi ja bisnes
sopivat yhteen
Vuonna 2000 perustettu ja Turun Science Parkin yrityshautomosta kansainvälisille markkinoille ponnistanut IT Mill on palkinnonjakajien mukaan osoittanut suomalaiselle ohjelmistoalalle, etteivät avoin lähdekoodi ja kaupallinen liiketoiminta muodosta ratkaisematonta yhtälöä.
Palkintosumman IT Mill lahjoittaa Free Software Foundationille.
































