Työryhmä langettaisi mediamaksun kaikille

Mikko Stig / Lehtikuva
Työryhmä langettaisi mediamaksun kaikille
Työryhmän mukaan maksua määrättäessä tulee lähtökohtana pitää sitä, että valtion televisio- ja radiorahastoon kertyisi varoja noin 450 miljoonaa euroa. Yleisradion saaman rahoituksen suuruudesta päättäisi jatkossakin valtioneuvosto.
Yleisradion rahoitusta ja julkista palvelua pohtinut työryhmä ehdottaa, että nykyinen televisiomaksu korvataan julkisen palvelun mediamaksulla. Maksu kerättäisiin automaattisesti kaikilta asuntokunnilta ja tietyn kokoisilta yrityksiltä. Ministeri ei ota vielä ehdotukseen kantaa.
Tuomas Linnake
23.4.2009 15:20
Kommentit 53

Koska maksajajoukko laajenisi, laskisi yksittäisen asuntokunnan maksu nykyisestä 224,30 eurosta noin 175 euroon. Se ei kuitenkaan välttämättä lohduta niitä tuhansia kotitalouksia, jotka ovat hankkiutuneet eroon televisiostaan etenkin digi-tv:n tulon myötä.

Asuntokunnan maksu olisi sama riippumatta talouden koosta. Asuntokunnalla tarkoitetaan henkilöitä, jotka asuvat vakituisesti samassa asunnossa tai osoitteessa.

Tarkastajat
historiaan

Kansanedustaja Mika Lintilän (kesk.) johtama parlamentaarinen työryhmä luovutti loppuraporttinsa (pdf) viestintäministeri Suvi Lindénille torstaina. Hän ei ole vielä valmis kommentoimaan tarkemmin esitettyä mallia, mutta pitää ajatuksia mielenkiintoisina.

Työryhmä katsoo, että julkisen palvelun riippumattomuuden turvaamiseksi rahoituksen on edelleenkin koostuttava kansalaisten ja yhteisöjen maksamista maksuista. Maksu ei kuitenkaan enää liittyisi television omistamiseen, ja samalla luovuttaisiin myös televisiomaksutarkastajista.

Maksua koskeva linjaus perustuu siihen, että Yleisradion julkinen palvelu tavoittaa käytännössä kaikki suomalaiset. Palveluita tuotetaan television lisäksi radioon ja internetiin ja niitä käytetään mitä erilaisimmilla päätelaitteilla myös mobiilisti.

Yritysten julkisen palvelun mediamaksu olisi ehdotuksen mukaan kolme kertaa asuntokuntamaksun suuruinen, ja se perittäisiin silloin, kun yrityksen liikevaihto on vähintään 400 000 euroa vuodessa. Maksun perisi Viestintävirasto, ja uusi rahoitusjärjestelmä otettaisiin käyttöön vuonna 2011.

Lindén kiittää
rohkeudesta

Suvi Lindén kiittää työryhmää rohkeudesta etsiä uudenlaista rahoitusmallia, jossa otetaan huomioon viestintäteknologian dramaattinen muutos eikä malli enää perustu tietyn laitteen hallintaan.

– On selvää, että julkisen palvelun sisällön ja tavoitteiden on elettävä ajassa. Tämä myös edellyttää julkisen palvelun rahoitusmallin sekä ohjauksen ja valvonnan tarkastelua, kuten nyt työryhmä onkin tehnyt. Haluan kuitenkin perehtyä rauhassa työryhmän johtopäätöksiin, Lindén toteaa.

Lindén joka tapauksessa painottaa työryhmän olevan oikeassa todetessaan, että Ylen sisällöt jossain muodossa monikanavaisesti jaettuna tavoittavat kaikki suomalaiset.

Lisää Aiheesta
UutinenSuomen Yrittäjät torjuu mediamaksun (28.4.2009 13:59)
UutinenMediafirmat tyrmäsivät Yle-raportin (23.4.2009 23:40)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (53)

Huono 0
suvi on ihq. suvi tietää. suvi osaa. suvista pressa. suvi seiskaan!
No tuskin menee läpi tuo ehdotus eduskunnassa. Nyt vain on saatu jotain aikaan. Jos TV:tä ei omista niin miksi siitä pitäisi maksaa. Pitääkö osoitetiedot muutta postirestan osoitteeksi?
Hymy Pyllyyn
Miksi tämä ei voisi olla porrastettu? Jos televisiota ei ole niin sitten maksetaan pienempää laskua. Tälläinen on mahdollista ja paljon perustellumpi nykyiseen aikaan kuin nyt ehdotettu kaikille vero siitä, että Yle haluaa näyttää Euroviisut ja Kotikadut.
norsu
Samalla perjaatteella vuosittainen teostomaksu kaikille!
Puupää
No tuskin menee läpi tuo ehdotus eduskunnassa. Nyt vain on saatu jotain aikaan. Jos TV:tä ei omista niin miksi siitä pitäisi maksaa.

Nythän se selvisi, että miksi yle niin innolla on ulottamassa lonkeroitaan kaikkiin mahdollisiin jakelukanaviin.

TEHÄN KATSOTTE YLEÄ TAI ITKETTE JA KATSOTTE ! 175€ kiitos (näin aluksi ettei tunnu liian pahalta, tarkistetaan sitten ensi vuonna tuota vähän).

Saapa nähdä keksiikö teosto & kumpp. lähteä lobbaamaan jotain samantyylistä maksua.
...
No ei h€lv€tti tuon Linteenin kanssa. Ennen vanhaan tuollaiset haaskat olisi poltettu roviolla pois ihmisten elämää häiritsemästä.
Soihtu on jo sytytetty
Teoriassa YLEn ylläpitäminen verovaroista on ok, mutta silloin sen ei pitäisi tuottaa mitään Kotikatuja tai maksaa urheilutapahtumien tähtitieteellisiä televisiointimaksuja.

Verovaroin tuettu YLE saisi keskittyä tuottamaan vain uutisia ja ajankohtaisohjelmia...
Verotango
Ennemmin YLEn kanavat kuukausiveloitteiselle kortille, ei sieltä muuta katsottavaa tule kuin jääkiekon MM-kisat. Niiden ajaksi voisi sen kortin ostaa, turha koko vuoden "sisällöstä" maksaa.
onik
Minulla ei ole televisiosta, enkä kuuntele ylen radio ohjelmia. Todella harvoin käyn ylen verkkosivuilla, jotenka siitä lystistä jos pitäisi maksaa 175€, niin tuntuu aika kovalta. Yle pitäisi pistää säästökuurille, että maksua saisi pienemmäksi.
Eero
Ennemmin YLEn kanavat kuukausiveloitteiselle kortille, ei sieltä muuta katsottavaa tule kuin jääkiekon MM-kisat. Niiden ajaksi voisi sen kortin ostaa, turha koko vuoden "sisällöstä" maksaa.

Tuntiveloitteinen on vielä parempi. Eli suoraan aikataksaan: maksat vain käytöstä.
osku
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949