BSA säikyttelee yrityksiä piratismista

Outi Järvinen/Lehtikuva
BSA säikyttelee yrityksiä piratismista
Ohjelmistoalan tekijänoikeuksia valvova Business Software Alliance aloittaa taas uuden yrityksille kohdistetun kampanjan Suomessa. Esille tuodaan laittomien ohjelmistojen käytön riskejä.
Tuomas Linnake
3.4.2009 11:57
Kommentit 4

Noin tuhatta yritystä lähestytään lisenssiasioissa ensin kirjeitse, minkä jälkeen BSA:n edustaja ottaa yrityksiin yhteyttä joko puhelimitse tai henkilökohtaisesti huhtikuun aikana.

– Haluamme kampanjalla antaa yrittäjille mahdollisuuden laittaa asiat kuntoon omalta osaltaan ja välttää vakavat seuraukset, BSA:n Suomen maakomitean puheenjohtaja Erkko Skantz toteaa.

Skantz ei halunnut kysyttäessä kommentoida, lähestytäänkö noin tuhatta yritystä satunnaisesti, vai onko niitä syytä epäillä puutteellisesta lisenssinhallinnasta. Kampanjaan ei liity minkäänlaisia ilmiantopalkkioita, joita BSA aikoinaan harrasti.

– Olen enemmän sillä kannalla, että tehdään asiat oikein ilman, että siitä maksetaan rahaa, Skantz sanoo. Palkkion sijaan on kuitenkin mahdollista saada korvaus tilanteissa, joissa anonyymisti ilmoituksen tehnyt joutuu jostain syystä paljastamaan kasvonsa.

Raha ja maine
vaarassa

BSA uskoo, että etenkin pk-sektorin yrityksissä tietokoneohjelmistojen lisensointi on edelleen usein puutteellista. Tavoitteena on teroittaa yrityksille, että ohjelmistojen lisenssiehtojen vastainen käyttö on aina tekijänoikeudenloukkaus, joka voi johtaa myös rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. Rahan lisäksi voi mennä maine.

Ohjelmistojen luvaton kopiointi tai käyttö aiheuttaa aina korvausvelvollisuuden, vaikka se olisi tahatonta ja johtuisi tietämättömyydestä. Yrityksen johto on vastuussa siitä, että yhtiön käyttämät ohjelmistot ovat laillisia.

Markkinatietoa tarjoavan IDC:n tekemän selvityksen mukaan 25 prosenttia Suomessa vuonna 2007 asennetuista tietokoneohjelmista oli laittomia, eikä tilanne ole BSA:n mukaan luultavasti juurikaan muuttunut.

Lisää Aiheesta
UutinenOhjelmistoalalla pyyhkii hyvin (18.6.2009 09:58)
UutinenPiratismi kääntyi nousuun Suomessa (12.5.2009 10:44)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (4)

Huono 0
- Olen enemmän sillä kannalla, että tehdään asiat oikein ilman, että siitä maksetaan rahaa, Skantz sanoo.

Taantuman kourissa ei tarvitse palkkioitakaan maksella, kun irtisanotut työntekijät kavaltavat entisen työpaikkansa kostonhimoissaan.
BullShitAssociation
Heh,

Taantuman aikana yritykset todennäköisesti alkavat käyttää enenevässä määrin open-source -UNIX:eja ja -ohjelmistoja. Eipä täälläkään juuri muuta ole käytössä kuin BSD:n eri variantteja ja Ubuntu-Linuxia ja hyvin toimii. Yhdessä kannettavassa taitaa vielä olla koneen mukana tullut Windows.

Vista-kannettavastakin saa Ubuntulla käyttökelpoisen koneen. Jopa mokkulan asentaminen on todella yksinkertaista, mikrotuelta menee noin 3 minuuttia yhteyden luomiseen ILMAN mitään CD-ROM ajurilevyjä.

Meille voi BSA tulla koska vain tarkastamaan ohjelmistot. Voi olla, että lisenssejä ei juuri tarvita...
Säästäkää lisenssimaksuissa
Jopa mokkulan asentaminen on todella yksinkertaista, mikrotuelta menee noin 3 minuuttia yhteyden luomiseen ILMAN mitään CD-ROM ajurilevyjä.

Mistä lähtien mokkulan asennukseen on tarvinnut cd:n?
Ainakin kaikissa itse asentamissani ajuri on itse mokkulassa ja asennuksen jälkeen asetukset kohdalleen (lähinnä operaattoriasetukset) eikä se Windowsillakaan vie kuin muutaman minuutin.
Pariin mokkulaan olen törmännyt, jossa tulee cd mukana, mutta sen asennusksen kautta säästyy vain asetuksien laitolta. Ajuri löytyy edelleen mokkulasta.

Tosin en kaikkien operaattoreiden mokkuloita ole asennellut, joten tuo CD vaatimus voi olla tietyillä operaattoreilla, mutta ei kuitenkaan kaikilla.
JPH
Huono 0
Tällä monopoli Politrukki firmalla bsa:lla EI OLE mitään oikeuksia ja valtuuksia tietää minkään yrityksen tai firman liikesalaisuuksia. Mielestäni minkään firman joka käyttää open source ohjelmia ei tarvitse selittää yhtään mitään bsa:lle. Toisaalta voidaan kyseenalaistaa onko tämä häirintä "harrashment" lainmukaista???

Voiko Linuxpuolen ihmiset mennä kurkkaamaan microsoft yhtiöiden mahdollista GPL lisenssien oikeinkäyttämistä??? (väärinkäytöksiä?)

Törkeää monopoli vakoilua firmoista tämä bsa touhu, niin eikö bsa voida haastaa oikeuteen yrityssalaiksuuksien urkkimisesta ja törkeästä yritystoiminnan häirinnästä??? Älkää antako tälle firmalle mitään tietoa mistään, koska minusta tämä firma eli bsa lähentelee rikollista toimintaa.

Eikö tätä bsa saisi toimintakieltoon tai vastuuseen mistään milloinkaan??? Pitääkö jonkun ison firman laittaa tämä bsa oikeuteen ja vahingonkorvauksiin lähinnä mafiamaisesta toiminnasta.

Voima on oikeutta on bsa vaalilause kaiketi???

Käyttäkää hyvät ihmiset open source ohjelmia ja linuxia. Ubuntu 8.04 (vakaa viimeisin!) Linux toimii kuin unelma ja on helppo käyttää ilman, että jokin bsa:n puuttumista YHTÄÄN MIHINKÄÄN!!!!!
taddex
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949