Lex Nokian pelisäännöistä alkoi tappelu

Marja Airio/Lehtikuva
Lex Nokian pelisäännöistä alkoi tappelu
- Emme halua postikonttoriksi, Reijo Aarnio sanoo.
Tietosuojavaltuutettu ottaa yritysten kanssa yhteen, kuka maksaa viulut Lex Nokian soveltamisesta.
Heidi Vaalisto
5.3.2009 08:41
Kommentit 4

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio sanoo, että jos kansanedustajille tuotti tuskaa Lex Nokian valmistelu, yhtä vaikea savotta on lakipykälän vieminen yrityselämän tasolle.

Lain mukaan yritysten ja yhteisötilaajien on tehtävä ilmoitus tietosuojavaltuutetun toimistoon, jos ne joutuvat turvautumaan Lex Nokiaan.

– Emme halua tulla miksikään postikonttoriksi, Aarnio pelkää.

Valtio on myöntänyt tietosuojavaltuutetun toimistolle 260 000 euroa käytettäväksi lain käynnistyskustannuksia varten. Täysi arvoitus on, miten paljon työaikaa toimistolta tulee kulumaan lain edellyttävien tehtävien suorittamiseen ja minkälaisia korvauksia se voi periä palveluistaan.

Tietosuojavaltuutettu käy parhaillaan sidosryhmien kanssa neuvotteluja, mitä ilmoitusten ynnä muiden palvelujen käyttö käytännössä maksaa.

Tarkoitus on, että maksut tulevat voimaan samaan aikaan kuin varsinainen laki eli kesäkuun alussa. Maksuasiaa valmistelee oikeusministeriö.

Nokia mukana
neuvotteluissa
 

Seuraava tapaaminen on torstaina. Neuvotteluun osallistuvat tietosuojavaltuutetun ja oikeusministeriön lisäksi Elinkeinoelämän keskusliiton, Nokian, Kiinteistöliiton, Suomen Yrittäjien, liikenne- ja viestintäministeriön ja valtiontalouden tarkistusviraston edustajat.

– Valtion talouden tarkistusvirasto on mukana sen takia, ettei kustannuksesta tulisi veron tapaista maksua, Aarnio selvittää.

Osapuolilla menevät näkemykset ristiin, miten suuria kustannuksia Lex Nokia aiheuttaa. Yritykset haluaisivat selviytyä mahdollisimman alhaisilla maksuilla.

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio taas pelkää, että toimiston aika menee Lex Nokian pydäköviidakon selvittämiseen ja yrityssalaisuuksien penkomiseen.

– Laki puhuu merkittävistä yrityssalaisuuksista tai huomattavasta haitasta. Näiden todentaminen edellyttää sitä, että pitää käydä paikan päällä ottamassa selvää asiasta.

Aarnion mielestä nyt pitäisi sopia sellaiset pelisäännöt, että laista syntyisi yrityksille aitoa lisäarvoa.

Lisää Aiheesta
UutinenLex Nokia hyväksyttiin eduskunnassa (4.3.2009 15:17)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (4)

Huono 0
Suoraan vaan Kiinalta pelisäännöt ja käyttöön täälläkin, siihen tää kummiskin on menossa...
asdf
Kiitos Nokia! Kiitos hallitus! Kiitos peruslakivaliokunta!
Nyt menee entisestään kiireisen tietosuojavaltuutetun aikataulu teidän yritysten asioiden selvittelyyn. Turhaan tässä kansalainen yrittää jatkossa sinne edes ottaa yhteyttä vaikka mitä olisi meneillään.
Kerran nimittäin olen joutunut tuolta neuvoa kysymään ja aika kauan sai siinäkin yhteydenottoja odotella.

Onpahan tehty selväksi että yritys on kansalaista tärkeämpi tämä maan päätöksen teossa ja sitä mukaa sitten kaikessa muussakin.
Paska mikä paska, laki siis
Huono 4
Joopa joo. Yritykset haluaa selvitä halvalla, eli laitetaan veronmaksajat maksamaan.

Hieno päätös hienolle tarinalle.
>:(
Huono 2
Laitetaan niin korkeat maksut lain käytölle, että kynnys siihen turvautumiseen kasvaa liian suureksi.

Sitten vigilantet jättävät vain ilmoittamatta urkintatapauksista ja siinä sitä taas mennään.
Blah...
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949