Uusittu Nintendo DS sai julkaisupäivän Suomessa

Uusittu Nintendo DS sai julkaisupäivän Suomessa
Nintendon menestyksekkään käsikonsolin uusittu versio saapuu Suomeen 3. huhtikuuta.
Tuomas Linnake
19.2.2009 12:20
Kommentit 5

Nintendon "muotikonsoli" Wiitä ihmeteltäessä tuppaa välillä unohtumaan, että yhtiön DS-käsikonsoli myy vieläkin hulppeammin.

Yhtiö ilmoittaa, että jo Japanissa julkaistu DSi tulee Suomeen huhtikuun kolmantena. Uudesta laitteesta löytyy esimerkiksi kaksi kameraa, jotka tunnistavat liikkeitä. DSi:n nettiominaisuuksien myötä pelejä voi ladata Nintendon palvelusta suoraan konsoliin.

Äänentoistoa ja -laatua on parannettu, ja esimerkiksi oman äänen nauhoittaminen ja muokkaaminen on mahdollista. Nintendo DSi on DS-perheen kevein ja ohuin jäsen ja sen näytöt ovat entistä isommat ja kirkkaammat. Akkukestosta Nintendo ei sanonut mitään.

Yhtiön mukaan "lähes kaikki" olemassa olevat DS-pelit toimivat myös uudella konsolilla.

Lisää Aiheesta
UutinenVahva jeni suitsii Nintendoa (29.1.2009 17:23)
UutinenSonyn käsikonsoli kirkastui (16.10.2008 16:56)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (5)

Huono 0
Toimiikohan siinä vanhan ds liten homebrew :)
DeeSay
Huono 0
DS Lite oli muistaakseni teknisiltä ominaisuuksiltaan parempi, ainakin wikipedian artikkelin mukaan.

Mutta ostakoon ken lystää, itse olen tyytyväinen DS liteeni.
dslite
Huono 3
Mutta toimiiko tuossa iFart?
apple ftw
Huono 0
"DS Lite oli muistaakseni teknisiltä ominaisuuksiltaan parempi, ainakin wikipedian artikkelin mukaan."

Wikipedia:
DSi DS
Keskusmuisti 128 Mt 4 Mt

ja suorittimetkin oli parempia.
DSi
Huono 0
"DS Lite oli muistaakseni teknisiltä ominaisuuksiltaan parempi, ainakin wikipedian artikkelin mukaan."

Wikipedia:
DSi DS
Keskusmuisti 128 Mt 4 Mt

ja suorittimetkin oli parempia.
Sori meni väärälle riville.
Oikee kuuluis näin:
Keskusmuisti DSi 128 Mt DS Lite 4 mt
DSi
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949