Elisa kannatti loppuvuonna

Kimmo Mäntylä/Lehtikuva
Elisa kannatti loppuvuonna
Teleyhtiö Elisan loppuvuoden liikevaihto jäi runsaat seitsemän prosenttia edellisvuotta pienemmäksi. Kannattavuus kuitenkin koheni jonkin verran.
13.2.2009 10:13
Kommentit 0

Elisan mukaan heikentynyt taloudellinen tilanne on toistaiseksi vaikuttanut vain vähän yhtiön liiketoimintaan.

Elisan hallitus esittää yhtiökokoukselle, että viime vuodelta jaettaisiin osinkoa 0,60 euroa osakkeelta eli 53 prosenttia tilikauden tuloksesta. Edellisvuodelta jaettu osinko oli kolme kertaa suurempi eli 1,80 euroa.

04:47Osake
+0,06 %
16,17
+0,01

Hallitus pyytää myös yhtiökokoukselta valtuutusta varojen jakamiseen kertyneiden voittovarojen tililtä tai sijoitetun vapaan pääoman rahastosta korkeintaan 150 miljoonaa euroa.

Liikevaihtoa Elisalle kertyi loka–joulukuussa 372 miljoonaa euroa. Käyttökate ilman kertaeriä koheni yhden miljoonan 129 miljoonaan euroon. Käyttökateprosentti nousi 35:een 31:stä.

Liikevoittoa Elisa teki 77 miljoonaa euroa eli 21 prosenttia liikevaihdosta. Vuotta aiemmin liikevoittoprosentti oli runsaat 18 prosenttia.

Osakekohtainen tulos koheni 0,34 euroon 0,32 eurosta.

Elisan matkaviestinliittymien määrä kasvoi viimeisellä neljänneksellä 49 600:lla. Yhtiön mukaan kasvuun vaikuttivat merkittävästi uusien 3G-palvelupakettien sekä mobiililaajakaistaliittymien hyvä menestys.

Kiinteiden laajakaistaliittymien määrä väheni loka–joulukuussa heinä–syyskuusta 18 300:lla osittain liittymien poismyynnin takia.

Elisan koko viime vuoden liikevaihto supistui viitisen prosenttia vähän alle 1,5 miljardiin euroon. Tulos ennen veroja heikkeni 57 miljoonaa euroa 228 miljoonaan euroon.

Elisa arvioi liikevaihtonsa pysyvän tänä vuonna viime vuoden tasolla. Myös kertaeristä puhdistetun käyttökatteen yhtiö uskoo yltävän viime vuoden lukemiin.

Lisää Aiheesta
UutinenHintakisa ahdistaa jo DNA:ta (25.2.2009 13:50)
UutinenElisan palvelutaso romahti (3.11.2008 09:28)
YrityksetElisa
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949