Nokia E63:n myynti käynnistyi vahvasti

Nokia E63:n myynti käynnistyi vahvasti
Nokia E63 on saatavilla muun muassa punaisena ja sinisenä.
Nokian menestyneimmän bisnespuhelimen E71:n karvalakkiversio E63 tuli kauppojen hyllyille viime viikon tiistaina. 126-grammaisessa 3G-laitteessa on 320 x 240 pikselin näyttö ja kahden megapikselin kamera.
Timo Poropudas
11.2.2009 15:11
Kommentit 6

Yhdysvalloissa laite pääsi myyntiin eilen riippumattomissa kännykkä- ja nettikaupoissa. Siellä sen veroton hinta on 279 dollaria eli 215 euroa. Hintaan kuuluvat vuoden lataukset Nokian Ovi-palvelusta. Nokian julkistustiedotteessa laitteen suositushinnaksi kerrottiin 199 euroa ennen veroja ja muita kulueriä.

E63 on verkkokaupoista saatavilla 1- 7:n päivän toimitusajalla. Halvimmillaan laitteen hinta on 275 euroa, kertoo Hintavertailu. Isovelimalli E71 maksaa Suomessa vähän vajaa neljäsataa euroa.

Nokian lippulaivaliikkeessä E63 on hinnoiteltu 369 euroon ja sen isovelimalli 465 euroon. Liikkeestä kerrotaan, että E63:n myynti on käynnistynyt hyvin ja sitä menee kaupaksi tasaiseen tahtiin.

Qwerty-näppäimistöllä varustetut E71 ja E63 on positioitu nimenomaan RIM:n Blackberryn haastajiksi. Nokia on ilmoituksissaan korostanut sitä, että sen puhelimia voi käyttää ilman lisämaksua (jota peritään Blackberryn postipalveluista).

Verkkokauppa.com alkaa tuoda Suomeen Blackberry Bold 9000 –puhelinta. Sen hinta on noin 500 euroa.

Lisää Aiheesta
UutinenNokialta uusi Blackberryn haastaja: E63 (12.11.2008 11:11)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (6)

Huono 0
Tuo luuri kieltämättä kiinnostaa, olkoonkin että hinta hieman suolainen. Kuitenkin omalla tavallaan virkistävää aikana, jona tekstaritkin pitäisi kirjoittaa näyttöä kähmimällä, ja t9 arvuuttelijan olen sinakin itse kyllästynyt, vaikkakin sitä käytänkin normiluurissa.

Näppäimet kyllä etukteen arvelluttavat, eli täytyisi päästä ensin testaamaan tuota. Jokatapauksessa kunhan Nokia vielä oman "appstorensa" julkaisee, on tuossa varmaan ihan pätevä jokamiehen työkalu. Itselleni sininen kiitos. :)
google sync
Huono 6
Tuossa luurissa on aivan liian pienet/ tiheään asetellut näppäimet. Nokia e61 ja e61i olivat hyvällä, selkeällä qwerty näppäimistöllä, näissä uudemmissa e61 korvanneissa näppäimistö on niin tiheä että tapahtuu vähänväliä väärän näppäimen painamisia. Muutoin kyllä todella mainio puhelin.
Nokia taskussa 1998 lähtien
Huono 2
Minulla on ollut E71 käytössä puoli vuotta, ja voin todeta että näppäimistö on uskomattoman hyvä. Napakka, mutta samalla pehmeä kosketus, ja virhelyöntejä ei tule juurikaan.

Kuvittleisin E63:n näppiksen olevan samaa tasoa.

E63 on E71:stä paksumpi, joten se saattaa pysyä käpälässä paremmin. E71 on niin ohut että olen sen muutaman kerran pudottanut kädestäni huolimattomuuttani.
hanks
Huono 1
iPhonessa ei ole näppäimiä ollenkaan ja se on NIIIIN hyvä!
faniboy
Huono 0
Matkapuhelininfon foorumin mukaan tämän näppäimistö olisi parempi kuin E71:n (taitavat olla mm. hieman isommat, ja kumimainen tuntuma plussaa), joka ei tosin itselleni vielä juurikaan kerro mitään käytännön tasolla.

Toisaalta tuo näppäimetön vs qwerty näppäimellinen asetelma hieman askarruttaa, vaikka jo kosketusnäytön hieman teilasinkin. Kuitenkin kun ajattelee että 5800 xpress music ei ole juurikaan kalliimpi, uudempi symbian versio (näiköhän tuo QT tuki tulee edes päivityksinä näihin "vanhoihin", jos edes 5th edition laitteisiinkaan?) ja parempi kamera, niin video kuin normikamerana. Muutoin kallistun pitämään E63:sta parempana PUHELIMENA..
google sync
Huono 0
Jahas taisinpa kirjoittaa palturia QT:n osalta..

http://lehto.net/blogi/2008/10/qt-sovellukset-s60-puhelimiin.htm

"Qt-kehitysympäristöstä on saatavana ensimmäinen varhaisen vaiheen kehitysympäristö S60 3.1 -laitteille ja uudemmille."

Itse kun kuvittelin että tuohon täytyisi tulla ensin symbianiin päivityksenä tuki ja sitten voisi noita ohjelmiakin tehdä. No näemmä niitä saa sittemmin tehtyä myös 3.1 versiollekin, eikä asia mennytkään kuten kuvittelin, että tuokin tuki tulisi kun ostaa taas uuden luurin. :) No juu, en olekaan mikään ohjelmoija...
google sync
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949