Tietoenator nousi pinnalle

Lehtikuva
Tietoenator nousi pinnalle
Tietotekniikan palveluyritys Tietoenatorin tulos nousi voitolliseksi ja liikevaihto säilyi ennallaan loka–joulukuussa.
10.2.2009 09:07
Kommentit 5

Tietoenatorin viimeisen vuosineljänneksen tulos ennen veroja parani seitsemään miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 68 miljoonan tappiosta. Tulos jäi odotuksista, sillä analyytikot olivat ennustaneet tuloksen olevan 24 miljoonaa euroa.

Osakekohtainen tulos koheni 0,02 euroon oltuaan vuotta aiemmin tasan euron tappiolla. Ennuste oli 0,33 euroa.

04:41Osake
+1,15 %
12,36
+0,14

Yhtiön hallitus ehdottaa viime vuodelta jaettavaksi osinkoa 0,50 euroa osaketta kohti eli saman verran kuin vuonna 2007.

Liikevaihto oli 492 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten vastaavana aikana oli 491 miljoonaa euroa.

Liikevoitto parani 24 miljoonaan euroon 64 miljoonan euron liiketappiosta. Analyytikot olivat ennustaneet liikevoiton asettuvan 36 miljoonaan euroon.

Tietoenatorin koko viime vuoden liikevaihto kasvoi viisi prosenttia 1 866 miljoonaan euroon. Tulos ennen veroja nousi 60,5 miljoonaa euroa voitolliseksi. Vuonna 2007 tulos oli 31,2 miljoonaa euroa tappiollinen.

– Markkinoiden ennustettavuus on erittäin heikko tietotekniikkamarkkinoiden tulevaan kehitykseen liittyvän epävarmuuden vuoksi. Tieto odottaa palvelujensa myyntivolyymin kasvavan uusien ulkoistussopimusten ansiosta, mutta alemman hintatason ja heikon Ruotsin kruunun odotetaan vaikuttavan kielteisesti liikevaihtoon. Hintapainetta esiintyy ennen kaikkea uusissa sopimuksissa ja vanhoja sopimuksia uusittaessa sekä aloilla, joissa kokonaiskysyntä laskee, Tietoenator linjaa tilinpäätöstiedotteessa.

Tietoenator kirjaa loput kannattavuuden kehittämisohjelmaansa liittyvät kulut eli noin 20 miljoonaa euroa vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Yhtiö sanoo tähän mennessä saavutettujen säästöjen vaikuttaneen myönteisesti taloudelliseen tulokseensa ja odottaa myönteisen kehityksen jatkuvan tänä vuonna.

Tietoenator on ottanut käyttöön brändinimen Tieto ja kevään yhtiökokouksen uskotaan lyhentävän konsernin nimen.

Lisää Aiheesta
UutinenTieto viilaa pomojen optio-ohjelmaa (11.3.2009 14:23)
UutinenTieto vähentää 350 ulkomailla (26.2.2009 13:22)
UutinenTieto karsii Suomen esimiesporrasta (15.1.2009 08:57)
YrityksetTietoenator
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (5)

Huono 0
Enaattorin avoimena olevat työpaikat - tai pikemminkin niiden puute kertovat karua kieltään firman uskosta tulevaisuuteen. Ei edes SAP osaajia rekrytoida tällä hetkellä. SAP osaajista on maailmanlaajuisesti valtava pula ja tulevaisuuteen satsaavat yritykset yrittävät haalia nyt viimeisetkin osaajat riveihinsä. Enator ei - mielestäni se kertoo hyvin siitä, ettei uskoa tulevaan ole.
ERP asiantuntija
Huono 3
SAP-osaajia rekrytoidaan puskaradiolla. Joten jos "ERP asiantuntija" olet todellakin SAP-osaaja, niin odota rauhassa, otamme sinuun yhteyttä. Usko siis tulevaisuuteesi.
Toivo
Huono 2
Enatorilla on myös paljon liiketoimintaa erinäisten yritysten palveluntarjoajana ja tällä puolella SAP-osaajat istuvat usein asiakkaan reiveissä, TE tarjoaa ympäristön ja perustoiminnot joiden ylläpitoon ei tarvita merkittävää SAP-osaamista.

Huhu kuitenkin kertoo että tulevaisuudessa on tarkoitus tarjota myös erityiskonsultointia erinäisten business-sovellusten osalta eli aiempaa kirjoittajaa siteeraten: "odota rauhassa, otamme sinuun yhteyttä".
LTA
Huono 3
Enatorilla on myös paljon liiketoimintaa erinäisten yritysten palveluntarjoajana ja tällä puolella SAP-osaajat istuvat usein asiakkaan reiveissä, TE tarjoaa ympäristön ja perustoiminnot joiden ylläpitoon ei tarvita merkittävää SAP-osaamista.

Huhu kuitenkin kertoo että tulevaisuudessa on tarkoitus tarjota myös erityiskonsultointia erinäisten business-sovellusten osalta eli aiempaa kirjoittajaa siteeraten: "odota rauhassa, otamme sinuun yhteyttä".

OBA, eBS, Deloitte, Anturit
r545
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949