Wii saattaa lyödä PS2:n myyntiennätykset

Wii saattaa lyödä PS2:n myyntiennätykset
Nintendo Wiitä on myyty jo yli 45 miljoonaa kappaletta.
Nintendon toimitusjohtaja Satoru Iwatan mukaan Wii saattaa hyvinkin rikkoa Sony PlayStation 2:n ennätykset laitemyynnissä.
Teemu Lepola
4.2.2009 17:07
Kommentit 0

Satoru Iwata on kieltänyt väitteet, joiden mukaan yhtiön kasvu on ohittanut huippunsa. Iwata uskoo, että Wiitä tullaan myymään vielä paljon ja pitkään.

Nintendo julkaisi viime viikolla tiedon, jonka mukaan Wiitä oli joulukuuhun 2008 mennessä myyty yhteensä 45 miljoonaa kappaletta. Samaan aikaan ikääntyvän PS2:n myynti on kaiken kaikkiaan yli 130 miljoonaa yksikköä.

Iwata painotti, että nykyisen sukupolven konsolit saattavat olla pidempi-ikäisiä kuin aiemmat konsolit.

- Koska pelaaminen on nykyään entistä laajemman käyttäjäkunnan huvia, saattaa perinteisen viiden vuoden jakson sijasta kestää kauemmin, ennen seuraavia laiteuudistuksia, Iwata toteaa.

Iwatan mukaan edellisten konsolien elinkaariteorioita ei pidä eikä voida soveltaa suoraan nykyisiin laitteisiin asiakaskannan radikaalin muutoksen takia.

Iwata myönsi kuitenkin, että Nintendollakin suunnitellaan jo uutta konsolia. Iwatan mukaan mikään laite ei ole ikuinen, ja Nintendon täytyy olla valmiina siihen, että jonain päivänä tarvitaan uusi alusta.

Lisää Aiheesta
UutinenSony pudotti PS2:n hintaa (1.4.2009 14:05)
UutinenNintendo DS pääsi sataan miljoonaan (12.3.2009 15:02)
UutinenVahva jeni suitsii Nintendoa (29.1.2009 17:23)
UutinenNintendon Wiillä mahtava joulu (19.1.2009 09:43)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949