Obama pohtii avoimen koodin etuja

Lehtikuva
Obama pohtii avoimen koodin etuja
Presidentti Barack Obaman säästöjä etsivä hallinto pohtii, olisivatko avoimen koodin ohjelmat edullisempia valtionhallinnossa. Sunin johtajan Scott McNealyn mielestä ovat.

Marko Mannila
26.1.2009 08:43
Kommentit 4

Yhdysvaltain valtion budjettia tarkasti syynäävä Obama aikoo poistaa turhan tuhlaamisen hallinnosta. Hän ei vielä kuitenkaan ole päättänyt toimista.

Obama on pyytänyt avoimen koodin puolestapuhujalta, Sunin johtajalta Scott McNealyltä raportin, josta selviävät avoimen koodin ohjelmien käytön edut verrattuna suljettuun koodiin.

Avoimen koodin ohjelmat ovat sellaisia, joita jokainen saa muokata, kopioida ja levittää. Suljetun koodin ohjelman koodit ovat yleensä yritysten omaisuutta, eikä niille voi käytännössä tehdä mitään, jollei ohjelman kehittäjä anna siihen lupaa.

Jälkimmäisiä ovat esimerkiksi Microsoftin ja Oraclen ohjelmat. Tosin suljetun koodin kehittäjät ovat viime vuosina jonkin verran ”avanneet” koodejaan.

Yksi Yhdysvaltain merkittävimmistä it-johtajista,  Scott McNealy, on varma että avoimen koodin ohjelmat ovat edullisempia ja turvallisempia kuin suljetun koodin ohjelmat.

-  Hallituksen pitäisi ottaa käyttöön avoimen koodin ohjelmia. Niiden laatu ja luotettavuus on parempi, kustannukset alhaisemmat,  ja ne ovat turvallisempia, Mc Nealy totesi BBC:lle.

Open Source Initiative OSI:n johtaja Michael Tiemann oli samaa mieltä. - Avoimen koodin hyödyt on monta kertaa näytetty toteen, hän totesi.

Suljetun koodin yritykset perustelevat omien ohjelmiensa hyötyjä muun muassa sillä, että ne pitävät rahan kiertämässä kansantaloudessa. Vastaavasti tutkimuksissa on perusteltu, että suljetun koodin ohjelmat tulevat kokonaisedullisemmiksi ja ne ovat turvallisempia.

Obama onkin hankalan ratkaisun edessä, sillä yksiselitteistä näyttöä puoleen tai toiseen ei ole esitetty, ja toisaalta Yhdysvaltain suljetun koodin yhtiöt ovat mahtavia vaikuttajia. Niillä on huomattavasti lobbausvoimaa Capitol Hillillä, Yhdysvaltain päätöksenteon keskuksessa.

Lisää Aiheesta
UutinenNyt myös Valkoinen talo bloggaa (21.1.2009 15:32)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (4)

Huono 0
kyllä se raha kiertää kansantaloudessa vaikka kaikki käyttäisi avoimen lähdekoodin ratkaisuja, se vain käyttettäisiin muuhun kuin ohjelmiin.

Suurin ongelma ja rahanreikä avoimien ohjelmien käytössä on varmaan (uudelleen)koulutuksen tarve kun suurin osa oppilaitoksista yhä käyttää suljetun koodin järjestelmiä. Toinen ongelma on ettei kaikille suljetun lähdekoodin ohjelmille ole avoimia kilpailijoita tai kyseisiä suljetun lähdekoodin ohjelmia ei ainakaan toistaiseksi julkaistu avoimen lähdekoodin käyttöjärjestelmille.
rahankiertoa
Jälleen yksi todiste siitä, että jenkkilä on menossa suomen ohitse. Miksi me ei saatu tätä kaveria suomee johtamaan?
Taitaa Obama olla fiksu mies.
Pois suljetut spywaret markkinoilta.
linux
Softassa on kyllä se hienoa, että sitä pystyy "kuka tahansa" tekemään ilman hirvittäviä kustannuksia. Tässä ei tietenkään oteta huomioon menetyksiä sosiaalisessa kanssakäymisessä. Varsinkin Open Source -työkaluilla kehittäminen Open Source -alustalla on todella halpaa ja helppoa kun mikään ei maksa mitään ja nykyään nämä softat alkavat olla jo tarpeeksi laadukkaita.
Koodari-Kekkonen
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949