Remun Euroviisu-biisi tutkintaan

Remun Euroviisu-biisi tutkintaan
Remu on näkyvästi esillä Planeetta Internetin verkkosivuilla.
Remu Aaltosen Euroviisu-kappale Planeetta joutuu Yleisradion tutkintaan, koska kappale on näkyvästi esillä samannimisen internet-yhtiön sivuilla.
Tuomas Linnake
9.1.2009 10:35
Kommentit 4

Muun muassa kotisivu- ja web-hotellipalveluja myyvä Planeetta Internet on nostanut Remu Aaltosen etusivulleen kuvan ja musiikkivideon voimin.

Euroviisujen säännöt kieltävät kaikenlaisen mainostamisen kappaleissa, ja Ylen mukaan Euroviisu-tiimi tekee ratkaisunsa ensi viikolla ennen tammikuun 16. päivän esikarsintaa.

Planeetta-kappaleen ovat sanoittaneet Remu, Ilkka Vainio ja Risto Asikainen, mutta sanoissa ei viitata millään tavalla internet-yhtiöön. Tähän kiinnittää huomiota myös Planeetta Internetin toimitusjohtaja Lauri Kasti.

– Eihän se kappale meitä mainosta. Kuulimme, että Remulla on Planeetta-niminen biisi ja sen vuoksi lähdimme tekemään yhteistyötä. Kappaleessa tai videossa ei millään tavalla viitata yritykseemme, Kasti korostaa.

Hurriganes-faniksi tunnustautuva Kasti kertoo olleensa innoissaan, kun hän huomasi, että firman nimeä kantava biisi löytyy Euroviisu-karsinnoista.

– Mainostaminen on Euroviisu-kappaleissa kiellettyä, mutta tässä on nyt mielestäni ymmärretty asia väärinpäin. Mehän mainostamme kappaletta, eikä kappale meitä.

Lisää Aiheesta
UutinenViisuääniä meni harakoille (2.2.2009 14:56)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (4)

Huono 0
Kuka mainostaa ja ketä? YLE:kin promoaa kappaleita ja esittäjiä valikoiden. Tutkikoot omat taskunsa ensin.
KYLLÄ KANSA TIETÄÄ
Huono 3
Taitaa olla EuroVirsut tiensä päässä. Mahtaako olla enää edes kilpailu, jos voittaja tiedetään jo ennakkoon?

Ylekin kapinoi viimeisillä voimillaan kapitalismin teräsnyrkkiä vastaan.
Onneksi jäi lupamaksut maksamatta.
Huono 2
Taas tekijänoikeusrikkomus?
IT-viikko rikkoo otsikollaan ja tekstissäkin tekijänoikeuslain henkeä (kts. moraaliset tekijänoikeudet ja isyysoikeus) väittämällä että Planeetta niminen euroviisu on Remun.

Oikeasti Remu vain esittää kappaleen eikä hänellä ole siihen mitään oikeuksia. Hänen tekijänoikeutensa esityksen osalta toteutuvat vasta kun hän esittää kappaleen tai kun se tallennetaan hänen esittämänään. Mutta silloinkaan ei voida sanoa että viisu olisi Remun.
Eihän kukaan väitä että Lola Odusoga Marimekon asua esitellessään mitenkään omistaisi vaatteen. Eikä formula-auto tai raitiovaunukaan ole sen kuljettajan ajoneuvo, kyllä se edelleen kuuluu vain tallille tai liikennöitsijälle.
Miksi iskelmäpiireissä ja niistä uutisoitaessa puhutaan muunnettua totuutta?

Tarmo Tuominen
Tampere
Tarmo Tuominen
Huono 0
Niinpä, Suomessa "ennakkomainonta" on kielletty, mutta muualla euroopassa voi vapaasti mainostaa.
tosi On
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949