Effi kiittää Applea vapaasta musiikista
Keskiviikkona iTunes Storen Suomen versiossa oli myynnissä teknisesti käyttöestämätöntä musiikkia kaikilta neljältä suurelta levy-yhtiöltä. Nyt tehty päätös osoittaa Effin mukaan jälleen oikeaksi järjestön kannan siitä, että kopiosuojaukset eivät ole välttämättömiä verkon sisältöbisneksessä.
ITunes on Yhdysvalloissa myyntivolyymiltään suurin musiikin myyntikanava, mukaan lukien perinteiset kaupat. Nyt tämä iso tekijä myy musiikkia Suomessa, myös suomalaista, ilman teknisiä käyttöestoja. Kotimaisten kauppojen kilpailukyvyn säilyttämisen vuoksi onkin erittäin tärkeää, että nekin saavat luopua teknisistä käyttöestoista samoin ehdoin kuin isot toimijat. Effi muistutti huhtikuussa 2007 kotimaisia kauppiaita asiakkaiden siirtymisestä ulkomaisiin kauppoihin, kun ulkomailla on luovuttu käyttöestoista mutta Suomessa ei.
Yhdysvalloissa Amazon on myynyt musiikkia ilman käyttöestoja jo vuoden. Ei ole mahdollista, että musiikki tarvitsisi enemmän käyttöestoja Applen kuin Amazonin myymänä. Tapahtunut on todiste siitä, etteivät levy-yhtiöt enää viimeisen vuoden aikana pitäneet käyttöestoja välttämättöminä, mutta käyttivät käyttöestoja painostaakseen Applea muuttamaan hinnoitteluaan. Vastineeksi käyttöestoista luopumisesta Apple sallii huhtikuusta lähtien levy-yhtiöiden hinnoitella kappaleita eri hintaluokkiin.
Effi huomauttaa, että käyttöestojen käytännön tarkoitus ole enää suojata tekijänoikeudenhaltijan mahdollisuuksia rahallistaa teoskappaleiden levitystä perinteistä vastaavalla tasolla, vaan käyttöestoista on tullut kyyninen instrumentti kilpailun rajoittamiseen asettamalla eri myyntikanavat ja eri soittimet eriarvoisiin asemiin.
Applella edelleen
teknisiä rajoituksia
Effi korostaa, että äänikirjoissa, TV-ohjelmissa ja elokuvissa on edelleen käyttöesto iTunes Storessa. Samalla Apple on siirtymässä uuteen näyttöliitäntään, joka mahdollistaa keinotekoisen epäyhteensopivuuden toisenmerkkisten näyttöjen kanssa.
Effin mukaan ne asiakkaat, jotka ovat jo ostaneet käyttöestettyä musiikkia iTunes Storesta, ovat paremmassa asemmassa kuin Microsoftin ja Yahoo!:n suljetuista kaupoista musiikkia ostaneet. Jo ostettu musiikki ei päivity estottomaksi täysin automaattisesti, mutta iTunes tarjoaa automaattisesti jo ostettuja kappaleita uudelleenostettavaksi kolmanneshintaan.































Kommentit (17)
:)
:)
Kyllä!
no mutta miksi?
ihmisten kiusaksi tekevät aina vaan uusia formaatteja, vaikka tarkoitus hyvä olisikin.
Häviöllisten pakkausten laadunheikkenemiset korostuu moninkertaisesti kun musiikkia pakataan uudelleen, varsinkin jos se tehdään eri formaattiin.
Kun on musiikki flaccina, on äänenlaadullisesti sama kun omistaisi alkuperäislevynä.
Eikä noita ääniformaatteja nykyisin enää tule samaa tahtia kuin aiemmin.