Flander ostaa tiensä teolliseen testaukseen
Flanderin mukaan yhdistyminen Endevon kanssa tukee pohjoismaisen teollisuuden kilpailukykyä ja uusien tuotteiden innovointia.
Endevolla työskentelee 80 ammattilaista Tukholmassa, Göteborgissa ja Malmössä. Yrityskaupan jälkeen Flander työllistää yhteensä viisisataa henkilöä Suomessa, Ruotsissa ja Kiinassa. Tänä vuonna yrityksen liikevaihto on noin 30 miljoonaa euroa.
Sekä Endevo että Flander korostavat olevansa nopeasti kasvavia yrityksiä. Ne mahdollistavat tele- ja teollisuusasiakkailleen tuotekehityksen nopeuttamisen, kehityskulujen pienentämisen ja tuotteiden validoinnin eri markkinoille.
– Pohjoismaisten teollisuusyritysten kilpailukyky pohjautuu pitkälti kykyyn lisätä älykkyyttä ja toiminnallisuutta tuotteisiin. Endevon kanssa voimme auttaa asiakkaitamme innovatiivisten tuotteiden kehityksessä, älyn sulauttamisessa teollisuustuotteisiin ja tuotteiden laadun parantamisessa, Flanderin toimitusjohtaja Markus Suomi hahmottaa tiedotteessa.
Palvelua vaikka
Kiinaan ulkoistettuna
Suomi ilmoittaa Flanderin tavoitteeksi olla maailmanlaajuisesti johtava sulautettujen ja muiden vaativien järjestelmien ohjelmistotestaus- ja kehitysyritys. Kauppa vahvistaa osaamista uusilla alueilla kuten testaus- ja mittausjärjestelmissä, erityisesti LabView'n suhteen.
Yhdistymisen avulla Flander ja Endevo pystyvät tarjoamaan kehitys- ja testauspalveluita kaikilla tasoilla – aina globaaleista huippuasiantuntijoista paikallisiin kehitystiimeihin ja jopa Kiinaan ulkoistettuna.
Endevo pitää Flanderin Symbian-, S60- ja Linux-osaamista kiinnostavana omien asiakkaidensa näkökulmasta.
Yhtiöiden asiakkaita ovat muun muassa telelaitevalmistajat Ericsson, Sony Ericsson ja Nokia sekä teollisuusyritykset kuten Sandvik, Scania ja Vaisala.































