Polaroid-filmin valmistus päättyy vuoden lopussa

Timo Jaakonaho/Lehtikuva
Polaroid-filmin valmistus päättyy vuoden lopussa
Rosa Meriläinen (vihr) käyttämässä Polaroid-kameraa vuonna 2005.
Polaroid-pikakameroiden kuusikymmenvuotinen taival päättyy vuoden lopussa, kun filmien valmistus loppuu.

Marko Mannila
9.12.2008 08:05
Kommentit 1

Polaroid-filmin valmistus päättyy joulukuun lopussa. Filmiä riittänee kuitenkin myyntiin Yhdysvalloissa vielä pitkälle ensi vuoden puolelle.

Polaroidilla on kuitenkin vielä pieni, mutta vankka kannattajakunta. Filmin hinnat ovat nousseet jo huutokaupassa. Amazon.comissa pyydettiin 4 kertaa kymmenen kuvan paketista 64 dollaria, lähes 1,60 dollaria kuvalta, CNN kertoo.

Vastaavasti SavePolaroid.com -yhteisö on kerännyt noin neljä tuhatta jäsentä, joista lähes kuusisataa on kirjoittanut kommenttinsa siitä, miksi valmistusta ei pitäisi lopettaa.

 Polaroid toi pikakameransa markkinoille vuonna 1948. Kilpailija Kodak vetäytyi markkinoilta oikeustaistelun jälkeen vuonna 1986. Polaroid yritti digikameramarkkinoille vuonna 1996, muttei saavuttanut menestystä ja joutui vararikkoon vuonna 2001.

Lisää Aiheesta
UutinenPolaroid haki konkurssia (21.12.2008 20:53)
UutinenPolaroid lopettaa filmivalmistuksen (10.2.2008 20:00)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (1)

Huono 0
Jaa, yrittikö Polaroid tunkea printterin digikameroihinsa vai mitä...?
En tunne tapausta
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949