Laajakaistaohjelmalle hallituksen siunaus

Laajakaistaohjelmalle hallituksen siunaus
Runsaan kuuden vuoden päästä kuituyhteyksiä pitäisi olla tarjolla lähes kaikille suomalaisille.
Hallitus sinetöi periaatepäätöksellä kansallisen laajakaistaohjelman toteuttamisen. Päätös tehtiin valtioneuvoston istunnossa tänään torstaina. Syyskuussa julkistettu uusi ohjelma tekee valtiosta ensimmäistä kertaa laajakaistayhteyksien maksan.
Timo Poropudas
4.12.2008 15:24
Kommentit 4

Rahoituskysymykset ratkaistiin marraskuun lopussa talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa.

Suunnitelma takaa vuoden 2010 loppuun mennessä kaikkiin vakinaisiin asuntoihin sekä yritysten ja julkishallinnon toimipaikkoihin vähintään yhden megabitin sekuntinopeuksisen laajakaistayhteyden.

Toisessa vaiheessa on vähintään 100 megabitin laajakaista tuodaan kahden kilometrin päähän lähes kaikille. Tämän on määrä toteutua vuoden 2015 loppuun mennessä. Suunnitelmassa ei oteta kantaa laajakaistaverkkojen visaisimpaan kysymykseen eli viimeisen mailin ratkaisuun.

Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan taajamissa nopeiden yhteyksien tavoite saavutettaneen markkinaehtoisesti aiotussa aikataulussa niin, että yhteydet kattavat noin 95 prosenttia. Toimintasuunnitelman avulla laajakaistayhteydet ulotetaan osittaisella julkisella tuella myös haja-asutusalueille. Tavoitteena on yli 99 prosentin väestöpeitto.

Hankkeessa arvioidaan rakennettavan laajakaistayhteyksiä noin 200 miljoonan euron arvosta. Valtion osuudeksi televerkoston parantamisen kustannuksista budjetoidaan yhteensä 66 miljoonaa euroa vuosina 2010-2015.

Lisää Aiheesta
UutinenValtio ei makeuttanut laajakaistapottia (25.11.2008 14:41)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (4)

Huono 0
"Syyskuussa julkistettu uusi ohjelma tekee valtiosta ensimmäistä kertaa laajakaistayhteyksien maksan."

Maksa suodattaa elimistöstä haitallisia aineita ja mm. polttaa suurella mielihalulla nauttimamme alkoholin verenkierrosta. Onko tässä siis kysymys jostakin internetin sisällön suodattamisesta?
Lihatiskin Väiski
Huono 1
"maksan" todennäköisesti "maksajan".
qwerty
Huono 2
Luulenpa, että kyseessä on kumpikin edellämainitusta. Ikävä kyllä.
Voe tokkiisa.
Huono 3
Eli Sonera kusettaa taas kuluttajaa vetämällä hinnat taivaisiin tai sanomalla, että saatavuutta ei voi tarjota. Ottaa samalla valtiolta roposet taskuunsa. Näin sokeita ollaan tuolla valtion huipulla. Arvatkaapa, paljonko maksaa kaksi kilometriä valokaapelia? Kuparijohtojahan ei enää vedetä. Kuka maksaa kaivutyöt, kytkimet jne. No tietysti kuluttaja, jos haluaa nuo "valtion takaamat" 100 megan yhteydet kotiinsa!
Konnes Halehmainen
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949