IPod Nano on kallis Tallinnassa, halpa Tukholmassa
Taloussanomat vertaili joidenkin suosikkijoululahjojen hintoja Helsingissä, Tukholmassa ja Tallinnassa.
Tukholmassa kaikkien tuotteiden hinnat olivat Helsinkiä halvempia, sen sijaan Tallinnassa esimerkiksi iPodista joutui maksamaan Helsinkiä enemmän. Lisäksi joidenkin tuotteiden kuten miniläppärin löytäminen oli selvästi hankalampaa.
Euro on vahvistunut viimeksi kuluneen vuoden aikana lähes 13 prosenttia Ruotsin kruunuun verrattuna, suurin muutos on tapahtunut kuluneena syksynä. Kruunu kävi kaikkien aikojen pohjalukemissa viikko sitten perjantaina, kun yhteen euroon tarvittiin yli 10,50 kruunua. Muutos merkitsee 14 euron säästöä 1 400 kruunun hintaisessa iPodissa.
Alle tuhannen euron
ostosmatka ei kannata
Ihan pieniä ostoksia varten ei meren taakse kannata lähteä, koska matkat maksavat vähintään 60 euroa matkustajaa kohden.
Vertailussa on mukana seitsemän tuotetta: miniläppäri, iPod Nano -musiikkisoitin, autonavigaattori, Canonin digitaalinen kamera, Lancomen uutuushajuvesi, hiusten suoristaja ja Wii Fit -tietokonepeli.
Helsingissä koko paketti maksaisi lähes 1 600 euroa, Tukholmasta samat lahjat saisi noin 264 euroa halvemmalla. Vuodentakaisella kurssilla kuitissa olisi ollut 140 euroa isompi loppusumma. Tallinnasta lahjakuormasta pitäisi maksaa noin 1 462 euroa eli 123 euroa vähemmän kuin Helsingissä.
Vertailussa käytetyt hinnat olivat normaalihintoja. Tarjouksessa lahjoja voi löytää huomattavastikin halvemmalla. Esimerkiksi Tukholmassa alennusmyynnit ovat jo täydessä vauhdissa. Monet vaatekaupat ja elektroniikkaliikkeet ovat pudottaneet hintojaan heikon joulumyynnin pelossa.
Laitteissa
voi olla eroja
Edullisen vaihtokurssin lisäksi Tukholma houkuttelee ostosmatkailijoita laajalla tuotevalikoimalla. Esimerkiksi nuorisoa kiinnostavat ruotsalaiset vaatemerkit, joita ei Suomesta saa.
Tukholmasta voi myös löytää elektroniikkalaitteiden uudempia malleja, joita Suomessa ei vielä ole myynnissä. Ostosmatkalaisen kannattaa tutkia tarkasti, mitä on ostamassa, sillä tutusta merkistä huolimatta erilaisissa laitteissa voi olla eroja esimerkiksi muistikapasiteetissa.
Virossa hinnat
nousseet
Viron hintataso on noussut viime vuosina, eikä Tallinna ole enää niin edullinen matkakohde kuin aikaisemmin.
Eurostatin viimeisimmän hintavertailun mukaan kuluttajaelektroniikan hinnat olivat viime vuonna Suomessa ja Ruotsissa suunnilleen samalla tasolla, Suomen hiukan Ruotsia korkeampia. Viro todettiin jonkin verran Suomea halvemmaksi.
Vaatteissa ja jalkineissa erot olivat likimain samaa luokkaa eli Ruotsissa ja Suomessa hintataso on sama ja Virossa noin 15 prosenttia halvempi. Ruuan hintataso on Virossa selvästi Suomea alempi.
Tallinnassa asuvan suomalaisen Lenina Rautosen mukaan Tallinnasta kannattaa ostaa lahjaksi esimerkiksi designia tai muuta uniikkia. Muun muassa vaatteiden hinnat ovat hänen mielestään Helsinkiä kalliimmat.
Tarjousmatkoista
selvää säästöä
Laivamatka Tallinnaan maksaa viikonlopun listahinnoilla halvimmillaan noin 60 euroa henkilöltä. Päivämatkalla hyttiä ei tarvita, joten matkustajamäärä ei vaikuta hintoihin. Perillä aikaa on noin kahdeksan tuntia, eli jos ostoksia joutuu etsimään, tiedossa voi olla täysi päivätyö.
Tarjouksessa päiväristeilyn Tallinnaan voi saada keskellä viikkoa halvimmillaan viidellätoista eurolla.
Päiväristeily Helsingistä Tukholmaan tulee halvimmaksi, jos reissussa on neljä henkeä, koska hinnat ovat hyttikohtaisia. Halvimmat hytit ovat noin 250 euron hintaluokassa eli neljälle ostomatkalaiselle hinta henkeä kohden on samaa luokkaa Tallinnan matkan kanssa.
Kaikkein halvimmillaan päivä Tukholmassa -risteily voi irrota kymmenellä eurolla Turusta lähtien ja 29 eurolla Helsingistä, kun hytissä on täydet neljä matkustajaa. Lentäen Helsingistä Tukholmaan yksi henkilö pääsee noin 200 eurolla.
| Vertaillut tuottteet | |
|---|---|
| Tuotteiden hinnat | |
| iPod Nano 8 Gb | |
| Helsinki | 159 eur |
| Tukholma | 1 399 kr (134,50 eur) |
| Tallinna | 2 497 eek (160,10 eur) |
| Miniläppäri Acer Asp One 160 Gb | |
| Helsinki | 399 eur |
| Tukholma | 3 995 kr (384,10 eur) |
| Tallinna | 4 990 eek (319,90 eur) |
| Gps-paikannin Tom tom Go 730 | |
| Helsinki | 399 eur |
| Tukholma | 2 905 kr (279,30 eur) |
| Tallinna | 5 490 eek (351,90 eur) |
| Kamera Canon Digital Ixus 980 IS | |
| Helsinki | 379,90 eur |
| Tukholma | 3 290 kr (316,40 eur) |
| Tallinna | 5 790 eek (371,20 eur) |
| Hajuvesi Lancome Magnifique EdP 30 ml | |
| Helsinki | 55,00 eur |
| Tukholma | 495 kr ( 47,60 eur) |
| Tallinna | 779 eek ( 49,90 eur) |
| Suoristin Braun SatinPro ES3 | |
| Helsinki | 83,90 eur |
| Tukholma | 657 kr (63,20 eur) |
| Tallinna | 1 563 eek (100,20 eur) |
| Nintendo Wii Fit -peli+tasapainolauta | |
| Helsinki | 109 eur |
| Tukholma | 999 kr (96,10 eur) |
| Tallinna | 1 690 eek (108,30 eur) |
| Ostosten hinnat: | |
| Helsingissä | Sokos, Stockmann, Anttila |
| Tukholmassa | OnOff, Åhlens, Fotokungen |
| Tallinnassa | Enter, PhotoPoint, Stockmann, Kaubamaja |
| Vertailussa käytetyt kurssit: | |
| Euro | 10,4 Ruotsin kruunua (vuosi sitten 9,4 kruunua) |
| Euro | 15,6 Viron kruunua |

































Kommentit (10)
http://www.onoff.com/online/fi/inet.nsf/vProd/58512?opendocument&markID=40-60
lol, mutta onneksi Suomessakin saa vielä tätä samaa palvelua; autokorjaamoissa nimittäin ;)