Sonera jarruttaa lankojen katkaisua
Sonera tiedottaa pitävänsä kiinni alkuperäisestä aikomuksestaan muuttaa ensi vuonna 3500 lankapuhelinta langattomiksi, mutta jäljelle jäävä maaseudun lankaverkko saa venytyksen.
- Jäljelle jäävien 35 000 lankaverkon asiakkaan osalta olemme päättäneet venyttää teknologiavaihdon aikataulua. Näiden 20 000 lankapuhelinasiakkaan ja 15 000 laajakaista-asiakkaan palvelut säilyvät asiakkaiden halutessa nykyisellään vähintään vuoden 2010 loppuun saakka, sanoo TeliaSoneran Suomen laajakaistaliiketoiminnasta vastaava johtaja Juha-Pekka Weckström.
Soneran hanketta on kritisoitu laajalti. Yhtiö sanoo muuttaneensa aikatauluaan antaakseen vaihtoehtoisille tekniikoille ja rahoitusmalleille aikaa kehittyä.
Tiedotteen mukaan "Sonera haluaa varmistaa, että sen suunnittelemat toimenpiteet ovat linjassa hallituksen laajakaistaohjelman kanssa". Sonera pitää erittäin positiivisena hallituksen linjausta käyttää julkista rahoitusta silloin, kun laajakaistaohjelman tavoitetasoa ei pystytä saavuttamaan kaupallisesti.
"Kritiikki verraten vähäistä"
Sonera ilmoitti lankojen katkomisesta maaseudulla vuoden alkupuolella. Suomen hallitus puolestaan esitteli oman laajakaistaohjelmansa syyskuussa. Siinä lähdetään oletuksesta, että vuonna 2015 lähes kaikki suomalaiset voisivat halutessaan hankkia sadan megabitin laajakaistayhteyden.
Suunnitelma laajakaistan tukemisesta yhteiskunnan varoin päätettiin eilen pitää sellaisenaan myös hankkeen rahoituksen suhteen.
- Kysymys on [osaltaan] hallituksen ulostulosta nopean laajakaistaverkon suhteen. Meidän on turha ottaa sellaista askelta juuri tämän uuden verkon rakentamisen kynnyksellä, että vaihtaisimme merkittävän määrän asiakkaitamme johonkin toiseen teknologiaan, Weckström toteaa.
- Haluamme nähdä, millaiseksi valtion nopean laajakaistan hanke lopulta muotoutuu. Sitähän tullaan suunnittelemaan yhdessä maakuntaliittojen kanssa ja se voi tarkoittaa [esimerkiksi] mobiiliratkaisujen tai kupariratkaisujen [käyttöä] viimeisessä mailissa.
Entä onko lankaverkon alasajoa kohtaan esitetty kritiikki myös osasyy Soneran päätökseen?
Johtajan mukaan asiakaskunnasta kantautunut arvostelu on ollut rajattua ja pientä verrattuna Soneran koko asiakasmäärään.
- Kyllähän me kuuntelemme asiakaskuntaamme. Annamme myös 3G-teknologioille ja Digitan @450-verkolle enemmän aikaa levittäytyä [maaseudulle], Weckström taustoittaa.
Päivitys kello 16.16: lisätty kommentteja Juha-Pekka Weckströmiltä.


































Kommentit (15)
Miksi minkään yrityksen pitäisi myydä tavaraa halvemmalla kuin mitä sen tuottaminen maksaa? Kun myrskyt ja lumet katkoo sen piuhan, korjaaminen maksaa joka kerta enemmän kuin mitä sinä maksat vuodessa.
Siis joko sina ja/tai verottaja maksatte ylläpidon, ei operaattori jonka tehtävä on tehdä kannattavaa toimintaa.
Millä hinnalla kuvittelisit Elisan tarjoavan sen liittymän?
Outoa että se korjaaminen ei maksanut silloin kuin vielä oltiin paikallisten puhelinlaitosten armoilla. Siis jostain kumman syystä sonera on temponut summan 5000 euroa tuollasen pätkän korjaamiselle mutta eihän se paikkansa pidä. Ei kuparinpätkä maksa 5000 euroa EIKÄ se mies joka sen korjaa. Sillä miehellä on ihan kiinteä kuukausipalkka joka on paaaaljon pienempi kuin 5000 euroa edes kuukaudessa. Paljon parempi olisikin että urakkaa tälle miehelle pukkaa jottei pelkästä peukalonpyörityksestä korjausmiehille makseta... SE jos miehiä on suomenlaajusesti liian vähän on tietty aina halvempaa, nostaa ehkä matkakustannuksia vikakohteeseen mutta sekin on ihan soneran valinta - ei asiakkaiden. Ja toisekseen ei se autokaan 5000 euron edestä bensaa hotki. Ne millään hummereilla kulje. Eli tätä "kustannusvaikutusta" on nyt verrattu johonkin tuulesta temmattuun 5000 euroa / korjauskerta summaan jonka sonera on jostain ihmeestä keksiny. Tottakai tietty firma voi omaan hinnastoonsa tehdä minkälaisia summia tahansa. MUTTA se onko sillä mitään tekoa todellisen maailman kanssa - ei ole ... Tuollanen korjausmies maksaa maksimissaan 50 000 euroa vuodessa ja siitä on suurin hyöty sillon kun se korjaa PALJON. Jos ei olisi katkoksia ja lumimyrskyjä - eihän korjaajiakaan tarvitsisi palkkalistoilla pitää. Näinhän maailma ei toimi...
Monet ovat varmaan sitä mieltä että sähkö maksaa liikaa. Jos sähkölinjoissa olisi samanlaiset kustannukset kuin puhelinlinjoissa niin nämä "kustannusvaikutusmeuhkaajat" olisivat varmaan aika hiljaa. Vai luuletteko että jotkin 100 kilovoltin voimalinjat on helpompia korjata nuoskalumen tekemistä vauroista kuin pieni pienjännite puhelinlinja puutolpassa? Ihme ja kumma miksi sähköyhtiöt ei kerää jo lankoja rullalle kun on niin kallista korjailla jokatalvisia tuhoja ja asiakkailta saa vain satasen kuukaudessa sähkölaskusta, eihän siitä kannata maksaa korjata. Tai jos sähkölaitos ilmottaisi että "nyt on linjojen pitäminen niin kallista että nostetaan hintoja 100% yhdessä yössä" voisi olla puolen suomea barricadeilla sen jälkeen. Eikä kukaan uskoisi tarinoita 5000 euron korjauskerroista...
Joten suhteellisuudentajua pliis puhutaan kuitenkin simppelistä matikasta eikä ahneen pörssiyhtiön huuhaa matematiikasta...
En yhtään ihmettelisi, jos linjan korjaaminen jostain jumalan selän takaa maksaa maltaita. Puhelinyhtiöiden aikaan tekijät olivat töissä puhelinyhtiöllä ja olivat siis töissä joka tapauksessa lähialueilla.
Ennen vanhaan kaikilla oli lankapuhelin, jolloin tuollaisia asentajia kannatti myös pitää puhelinyhtiössä töissä. Nyt on toisin.
Nykyisin samat langat palvelee laajakaistoissa, missä aikasemmin lankapuhelimissa. En usko että aikanaan keskinmääränen lankapuhelinlaskukaan oli yhtään sen suurempi mitä nykysin lypsetään samojen lankojen käytöstä laajakaistalaskua. Ne mummot keillä ei laajakaistaa ole - on edelleen se lankapuhelin ja sekin ryöstöhintasena. Joten lankojen käyttöaste on todennäkösesti jokseenkin sama mitä kultasella 80-luvulla. On varmasti totta että noiden korjaus onkin varmasti alihankintatyötä mutta jos alihankinta on noin järjettömän kallista. Sillon kannattaisi harkita kahteen kertaan olisiko "vanha malli" parempi että olisi talolla omat asentajat. Eikä vain valittaa asiakkaille että kun on niiiin kallista että te ootte ihan turhia asiakkaita. Jostain syystä aikanaan isolla asentaja-armeijalla joka oli talon omilla palkkalistoilla SAI ylläpidettyä koko suomenlaajuisen verkon täysin kunnossa suht samoilla asiakasmaksuilla mikä nykysin taas on totaalimahdotonta neljän äijän voimin ylläpitää. Toisekseen ennenaikaan oli jostain sattuneesta syystä varaa myös RAKENTAA kyseiset verkot. Nykysin ei ole varaa edes lunta luoda niiden johtojen päältä. Ihan kuin se sitten olisi ollut halpaa ja kannattamatonta pystyttää suomenlaajusesti tolppia. Mitäs se purku-urakka sitten maksaa? Eikai ne tolpat sinne pelloille mätäne. Jostain syystä on täysin kannattavaa lähettää äijät purkamaan niitä verkkoja ja niistä saa asiakkailta edes senkään vertaa rahaa mitä asiakkaana ollessaan... EI kyllä nty on kyse vain siitä että nykysin firmat on ihan liian isoja ja ne laskevat aivan liian tarkkaan kuka on "kannattava" asiakas. Todellisuushan on se ettei YKSIKÄÄN asiakas ole kannattava. Jos korjausveloitus on keskikaupungilla sama 5000 euroa, ja valokaapeliin tulee jokin vika niin aika kauan saa tuotakin viittätonnia kerätä yhden rivitalonkin asiakkailta ennenkuin siitä tulee "kannattavaa". Eli siis mikään asiakas ei ole kannattava asiakas pörssiyhtiöille. Pörssiyhtiöt ei periaatteessa tartte asiakkaita muuta kuin välttämättömäksi pahaksi jotta saa näytettyä jonkinlaista kulissiliiketoimintaa niille TODELLISILLE rahankärrääjille - eli osakkeenomistajille ... Tuon tosiasian vuoksi teille syljetään kasvoille kun soitatte aspaan jostain turhasta pikkuviasta kuten siitä että matkapuhelimella ei saa soitettua tai laajakaistayhteys ei toimi ... Teidän rahat on vain nappikauppaa siihen rahaan nähden mitä otetaan osakkeenomistajilta ... JA kaikki varsinainen liiketoiminta kuten se päätoimialakin on täysin turha ... kunhan osakkeenomistajien kuppaus on täydessä käynnissä...
Harmi vaan ettei Sonera tajua vieläkään antaa avata uusia liittymiä kyseisillä alueilla, vaan sen sijaan nostaa olemassaolevien asiakkaiden hintoja. ADSL-lakkautukset voivat venyä vielä pitkälle 2010-luvulle. Kyllähän niistä uusista liittymistä rahaa saisi ja aika paljon enemmän rahaa kuin jostain muutaman euron korotuksesta nykyiselle asiakkaalle.
Oikea syy maaseudun monopolioperaattorin hintojen hurjalle korotukselle on se että saataisiin näyttämään @450 ja muut kalliilla rakennetut mutta vajaakäytölle jääneet langattomat tekniikat houkuttelevimmilta vaihtoehdoilta. Aiemmin kalliilta tuntunut 39,90e/kk 1Mbps liittymästä onkin yhtä-äkkiä edullinen. Todella kieroa peliä joka kyllä vielä sattuu operaattorin omaan nilkkaan.
Tämä Soneran puukottaminen alkaa vaan mennä jo naurettavaksi.
Sonera ei ole rakentanut @450 verkkoa. Vai onko tässä nyt kyseessä Soneran ja Digitan yhteinen salaliitto Suomen kansalaisia vastaan. LOL