Valtio ei makeuttanut laajakaistapottia

Martti Kainulainen/Lehtikuva
Valtio ei makeuttanut laajakaistapottia
Ministeri Lindénin nimissä tehty uusi laajakaistastrategia jättää avoimeksi laajakaistan kinkkisimmän ongelman, paljon puhutun viimeisen mailin.
Hallituksen iltakoulussaan hyväksymä suunnitelma laajakaistan tukemisesta yhteiskunnan varoin päätettiin pitää sellaisenaan myös hankkeen rahoituksen suhteen. Talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi tänään tiistaina esitettyä 66 miljoonan euron rahoitusehdotusta.

Timo Poropudas
25.11.2008 14:41
Kommentit 2


Valtionrahoituksen ehtona on, että maakuntien liitot ja kunnat omalta osaltaan toimivat valiokunnan linjauksen mukaisesti ja että Euroopan komissio hyväksyy tuen.

Hallitus ilmoitti pyrkivänsä siihen, että kuntien osuuden pienentämiseen olisi käytettävissä EU:n rakennerahaa.

Julkista rahoitusta on määrä käyttää, kun kaupallinen laajakaistatarjonta ei pysy hallituksen linjaamassa tahdissa ja laajuudessa. Arvion mukaan valtion rahaa tarvitaan tuomaan laajakaista noin 4-5 prosentille koko väestöstä.

11 miljoonan euron
vuosisatsaus

Valtio osallistuu laajakaistasuunnitelman rahoitukseen 11 miljoonalla eurolla vuodessa vuosina 2010-2015 eli yhteensä 66 miljoonalla eurolla. Tarvittavat määrärahat lisätään valtion talousarvioon liikenne- ja viestintäministeriön kehyksiin.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta otti kantaa myös laajakaistatuen hallinnointiperiaatteisiin. Maakuntien liitot tulevat olemaan keskeisessä asemassa.

Maakuntien liitot arvioivat yhdessä kuntien sekä alueella toimivien teleyritysten ja Viestintäviraston kanssa lokakuun 2009 loppuun mennessä, miten nopeiden yhteyksien kysyntä kehittyy ja mitkä ovat yleisen televerkoston kehittämistarpeet.

Siltä osin kuin vuoden 2015 tavoitetason ei arvioida toteutuvan kaupallisesti, maakuntien liitot laativat suunnitelmat tavoitteen saavuttamiseksi.

Tavoitetason mukaan vähintään 100 megabitin laajakaistan on viimeistään vuoden 2015 lopussa oltava lähes kaikkien vakinaisten asuntojen sekä yritysten ja julkishallinnon toimipaikkojen ulottuvilla koko maassa.

Hallitus päättää
lopullisesta rahanjaosta


Suunnitelmat arvioi Viestintävirasto. Valtioneuvosto päättää tukien jakautumisesta maakuntien kesken. Maakuntien liitot kilpailuttavat yritykset tai niiden yhteenliittymät ja myöntävät tuen kuntien ja EU:n rakennerahastojen osalta.

Toimintasuunnitelmaan liittyy taajuushuutokauppakokeilu yhdellä taajuusalueella. Tätä varten säädetään erillinen laki.

Viestintäministeri Suvi Lindén muistuttaa myös laajakaistahankkeen työllisyysvaikutuksista sekä uusien yhteyksien rakentamisen aikana että niiden käyttöönoton jälkeen. Kuuden vuoden mittainen verkkojen rakentaminen luo noin 3000 henkilötyövuotta.

Rakennusvaihetta enemmän työllisyyttä parantaa investoinnin tuoma kasvusysäys. Tehokkaammat tietoliikenneyhteydet lisäävät tavaroiden ja palvelujen kysyntää, mikä puolestaan luo pysyviä työpaikkoja, Lindén arvioi.

Lisää Aiheesta
UutinenTaajuuksien huutaminen valmisteluun (10.12.2008 15:29)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (2)

Huono 0
Kenelle tätä rahaa nyt jaetaan?

Talossa jossa asun, tulee sisään gigabitin valokuitu, mutta koska talo on rakennettu 1995, talon runkokaapelointi on Cat-3 toteutuksella.

Tästä johtuen maksimi tarjottava laajakaistan nopeus on 24/3mbit.

Talon asunnot ovat vuokrakämppia, joten omakustanteinen uudelleenkaapelointi ei oikein onnistu.

Voiko VVO/SATO/Yms vuokranantaja päästä osingolle moisesta tukipotista jotta he voisivat päivittää asuntojensa kaapelit ajantasalle?

Vai onko ainoa vaihtoehto muuttaa muualle nopeamman netin perässä..
Operaattoritasolla ok, mutta...
Huono 0
Eihän tommonen pikku summa riitä mihinkään! Valtio saa kyllä kaivaa sitä tuohta 10x määrän, että paikalliset palveluntarjoajat viitsivät edes aloittaa riittävän infran rakentamisen taajamiin.
Plaa
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949