Nopealle nettiverkolle etsitään maksajaa
Talouspoliittinen ministerivaliokunta päättää tänään tiistaina valtakunnallisen laajakaistaverkon 200 miljoonan euron rahoituspaketista. Suurin kysymys liittyy siihen, miten kulut jakaantuvat eri toimijoiden kesken.
Nopea laajakaistaverkko on tarkoitus valmistua vuoteen 2015 mennessä.
Taloussanomien saamien tietojen mukaan hallitus aikoo tehdä verkon rahoittamisesta varauksen. Laajakaistaverkon rakentaminen voisi alkaa etupainotteisesti.
Kustannusten jakautumisesta selvitysmies Harri Pursiainen on esittänyt, että 200 miljoonan euron potti jakautuisi tasan valtion, kuntien ja telealan yritysten kesken. Valtion osuudeksi tulisi enintään 66 miljoonaa euroa.
Kunnat ja maakuntaliitot tyrmäävät Pursiaisen rahoitusmallin. Niiden mukaan köyhillä kunnilla ei ole varaa verkon rakennustöihin. Kunnat ovat esittäneet valtion ja teleoperaattoreiden osuuden kasvattamista rahoituspaketissa.
Valtio aikoo rahoittaa oman osuutensa järjestämällä taajuushuutokaupan. Jos huutokauppatulot eivät riitä televerkon rakentamiseen, puuttuva osa rahoitettaisiin teleyrityksiltä perittävällä televerkon tasausmaksulla.
Lakiesitys
yleispalvelusta
Suunnitelman mukaan Suomeen rakennettaisiin julkisin varoin vuoteen 2015 mennessä valtakunnallinen runkoverkko. Valokuituun pohjautuva verkko nostaa laajakaistayhteyden nopeuden sataan megaan.
Runkoverkkoyhteys tulisi kahden kilometrin päähän kotitalouksista. Loppuyhteyden kuluttaja joutuisi itse kustantamaan.
Rahoituspäätöksen jälkeen kuituverkosta on tulossa kysyntäselvitys. Selvityksen perusteella valtio järjestää verkon rakentamisesta tarjouskilpailun.
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) johtama hallitus teki iltakoulussa syyskuussa periaatepäätöksen julkisin varoin rakennettavasta laajakaistaverkosta.
Nopeaa laajakaistaverkkoa tarvitaan viestintäministeri Suvi Lindénin (kok). mielestä tulevaisuudessa muun muassa television teräväpiirtolähetyksiin.
Hallitus päätti syyskuun iltakoulussaan myös laajakaistayhteyksien välitavoitteesta. Sen mukaan laajakaistasta tulee yleispalvelu. Vuoteen 2010 mennessä kaikkien suomalaisten saatavilla on yhden megan yhteys.
Hallitus antaa yleispalvelusta lakiesityksen joulukuussa.


































Kommentit (8)
Sitä paitsi sanalla "laajakaista" tuntuu olevan hyvin erilainen merkitys eri puolella maailmaa. Itsestäni 512kbs laajakaista kuulostaa kyllä naurettavalta (eihän lautausteho oli tuossa kuin 64kt/s... hädin tuskin pystyy imuroimaan tiedostoja tai katsomaan heikkoresolutioisia videoita..). Laajakaista-käsite pitäisi mielestäni lähteä 1Mbs lähtien. Vuonna 2015 käsitteen tasoa voitaisiin nostaa 10Mbs!!
AnyHow.. tämä projekti on nyt kyllä PAKKO vielä läpi sillä miten ihmeessä netin käytön yhdessä kärkipuolen maassa on niin onnettomat laajakaistat. Itse asun pk-seudun pohjois-puolella ja en kyllä voi väittää 3/1M adsl-yhteyttäni kovinkaan tehokkaaksi tulevaisuutta ajatellen.
Nokia NetNet
Yhteysväylätyyppinen kilpavarausperiaatetta käyttävä Nokian kehittämä lähiverkkojärjestelmä. Siirtonopeus 500kbit/s ja kaapelointina koaksiaalikaapeli.
Tällä hetkelläkin Sonera purkaa adsl piuhat pois ja väittää että mokkulat voivat korvata sitä.
Miten se voi olla mahdollista kun ei gsm:kään toimi joka puolella maata? Esim. saaristossa on todella huono kuuluvuus.
Ihmettelen täysin tuota "100 megan laajakaistaa", ruotsissa arkipäivää jo kauan - gigabitin piuhaa saa jo Japanissa, joka on tehnyt muille maille selväksi näyttää tietä.
..ei näin. Jos väännetään rautalankaa, niin väännetään kunnolla ja tehdään valmiiksi riittävän isoa puutarhaletkua..
Nettiverkko = Toimittajan itse keksimä epäsikiö, joka ei tarkoita mitään (netti = verkko)
Nopea laajakaistaverkko = Tietoyhteiskuntaevankelistojen viljelemä latteus, jonka merkitys riippuu täysin puhujasta sekä planeettojen asennosta. Esiintyy yleensä muodossa laajakaistaliittymä, mikä viittaa tilaajayhteyden "suureen" nopeuteen (> ISDN 2x64kbit/s).
Valtakunnallinen laajakaistaverkko = Tämä sekasikiö yrittää ilmeisesti viitata nopeaan runkoverkkoon vaikka laajakaista liittyykin tilaajayhteyksiin (runkoverkon pitää olla moninverroin "laajakaistaisempi").